Ristiäiset on nyt jaettu kahteen postaukseen, koska tämä kakku on mielestäni sellainen, että se vaatii ihka oman postauksen. Toiveena oli hennon vaaleanpunainen kerroskakku, johon koristeeksi sokeripitsiä, kukkia, pieni suloinen pupu sekä nimikyltti. Kakun päävärin eli vaaleanpunaisen lisäksi valkoista ja kultaa. Toivekakku oli sen verran suuritöinen ja leivontataitojeni ulottumattomissa, että halusimme ulkoistaa kakunteon.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka & Juoma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruoka & Juoma. Näytä kaikki tekstit
SINISTÄ SYKSYYN & HELSINKI NIGHT MARKET 2016
Mulla on ollut pitkään jo vilpoisan sään takia sellanen syysfiilis, vaikka oikeesti kesää pitäisi vielä olla jäljellä näin elokuussa. Viime lauantaina oli kuitenkin just sellanen tyypillinen syksyinen sää - aurinko paistoi, mutta ilma oli kolea ja tuuli aika paljon. Lähdettiin kavereiden kanssa tsekkaamassa Helsinki Night Market, johon päätin tuulisesta säästä huolimatta laittaa hameen. Tuo mun Zalandosta tilattu hame oli kuitenkin niin paksua ja painavaa matskua, ettei sen kanssa tarvinnut pelätä tekevänsä Marilynejä :P Hameen seuraksi valikoitui Ginasta ostettu läpikuultava paita, jonka pieni kukkaprintti ei sovi ihan minkä vaan kanssa - yksiväriset kuosittomat soveltuu parhaiten ja tämä sininen kellohame tuli heti mieleen kun näin paidan kaupassa :) Sinisestä taitaa muutenkin tulla mun syksyn lemppariväri :)
MY LATEST OBSESSION
Se on koostumukseltaan pehmeää ja kermaista sekä väriltään vihreää...nimittäin mun uusin obsessio nimeltä GREEN TEA LATTE! Join tätä Koreassa ollessa joka päivä ja kehitin tästä matcha jauheesta tehdystä lattesta itselleni pienen addiktion. Alkuun ajattelin, että onpa jännän makuista, seuraavalla kerralla se oli jo aika hyvää kunnes huomasin juovani sitä lopulta joka päivä :D
2 kommenttia
:
Lähettänyt
Krisse / Rise and Sparkle
Tunnisteet:
Etelä-Korea
,
Liikunta & Hyvinvointi
,
Makuja maailmalta
,
Nopeat ja helpot
,
Ruoka
,
Ruoka & Juoma
,
Slice of Life
,
Terveys & Hyvinvointi
,
Vegetarian
TOKYOTREAT 11/2015
Marraskuun Tokyotreat boksi saapui postiin vasta muutama päivä sitten, eli oli jonkin verran tällä kertaa myöhässä. Boksi sisälsi melko paljon suolaisia herkkuja ja ehkä vähän petyin huomatessani, ettei boksissa ollut yhtään hedelmäkarkkirasiaa. Japanilaisista hedelmäkarkeista on tullut mun lemppareita :P
Glico Pretz Mild Salad
TOKYOTREAT SMALL 11/2015
Glico Pretz Mild Salad
Meiji Curry Curls
Doraemon Cup Chocolate
Umai-Bou 3 set
Sato Petite Pack of Meiji Bamboo Shoots
TOKYOTREAT 10/2015
Viime viikonloppuna mun cheat meal venyi ruokamessujen takia koko päivän kestäväksi tankkauspäiväksi, joten laitoin samaan konkurssiin myös lokakuun Tokyotreat boksin :P Oli kyllä tosi hyvä boksi tässä kuussa, mutta siis apua mä en oikeasti kestä noita tuotteiden nimiä! Ootas kun näette tuon Chocolate Animal Poo:n pakkauksen - se on oikein innovatiivisen suunnittelun taidonnäyte :P
Poifull Jelly Bean
TOKYOTREAT SMALL 10/2015
Poifull Jelly Bean
Wasabi Pretzels
Seven Stick Chocolate Cream
Ponske Ponchi Fried Snack
Chocolate Animal Poo
RUOKAMESSUT 2015 & IHANA JUTTA
Messuviikonloppu huipentui eilen ruokamessujen tarjontaan siitäkin huolimatta, että heräsin aamulla koko oikea puoli naamasta aika rajusti turvoksissa (syy edelleen täysi mysteeri). Kannatti kuitenkin lähteä sillä mun suurinta heikkoutta juustoa oli tarjolla vaikka minkälaista ja noi Tallipihan suklaat oli vaan niin syntisen hyviä, että annan kymmenen pistettä itselleni siitä etten sortunut ostamaan niitä vielä kotiin. Etenkin vadelmatryffeli vei taivaaseen ja takaisin :P
Suklaassa dipatut hedelmät ja marjat maistu vähintäänkin yhtä hyviltä kuin miltä ne kuvissa näyttää. Oli pakko pistää korvan taakse tämä idea sillä suklaiset hedelmävartaat on tosi simppeli ja toimiva idea vaikka esim. tupareihin tai muihin kekkereihin. Mut en voi kirjottaa näistä ihanuuksista enempää kun alkaa tehdä mieli kaikkea herkkua eli antaa kuvien puhua puolestaan :)

TOKYOTREAT 9/2015
Olen koittanut pitää herkkupäivää noin pari kertaa kuussa. Välillä vain jopa kerran kuussa, joten halusin vähän jotain speciaalia siihenkin harvinaiseen herkkupäivään ja päädyin tilaamalla japanilaisen Tokyotreat -herkkuboksin. Boksi tulee kerran kuussa ja niitä on kolmea eri kokoa. Valitsin itselleni sen kaikista pienimmän ja edullisimman boksin, koska siinäkin tulee jo 5-7 herkkua.
Rilakkuma Pretzels
TOKYOTREAT SMALL 9/2015
Rilakkuma Pretzels
Red Bull Taste Hunter Gummy
BAKE Cookies & Cream Flavor Chocolate
Monster Stamps
Potato Chips Fatty Tuna Flavor
SIRKKOJEN SYÖNTIÄ @ HELSINKI NIGHT MARKET 2015
Käytiin Night Market tapahtumassa eilen ja tuttuun tapaan visiitistä ei puuttunut jänniä käänteitä. Kotisirkkojen syönti oli syy miksi Nurre halusi alunperin lähteä Night Marketia fiilistelemään kun mulle taas tärkeintä oli saada banaanipannaria :P Jonoteltiin pannareita joku parikymmentä minuuttia ja koska sirkka -kojun jono näytti olevan lähemmäs sataa metriä päätettiin syödä pannarit siinä samalla jonottaessa. Ei kuitenkaan päästy ihan kojuille asti kun Ylen reportteri bongasi meidät jonosta. Reportteri ehdotti josko he tarjoisi meille sirkat ja hän saisi haastatella meitä suorassa lähetyksessä illan uutisiin o.O
BCN DAY 1 - TAPAKSIA JAPANILAISITTAIN
Saavuttiin vasta illalla Barcelonaan, joten nälkä kurni aika kivasti jo heti alkuun. Voisi kuvitella, että oltaisiin suunnattu syömään johonkin paikalliseen tapas mestaan, mutta päädyttiinkin japanilaiseen Udon ravintolaan jonka kaikki asiakkaat istuivat syömässä yhden pitkän pöydän ääressä :) Pienen kompromissin kuitenkin tein eli otin tapaksia, mutta siis tapaksia japanilaiseen tyyliin.
ERILAINEN KARKKIPÄIVÄ
Lontoon reissusta kuukausi takaperin tarttui mukaan Harry Potter brändättyjä joka maun rakeita. Tänään istuskelin parvekkeella ja päätin vihdoin korkata rasian. Pelkokerroin alkoi nousta kyllä sitä mukaa mitä vähemmän karkkeja oli enää jäljellä. Ei mikään perus karkkipäivä, that's for sure!
PÄIVÄ LONTOOSSA OSA 4: KIMCHEE RESTAURANT - LOUNAS KOREALAISITTAIN
Mietin aikataulua pohtiessa ennen reissua, että mitä ruokaa Suomesta ei saa ja Briteistä saa. Vastaus oli helppo: korealaista ruokaa. Suomesta löytyy tasan yksi korealainen ravintola, kun taas Lontoosta kymmeniä. Holbornin alueella sijaitseva Kimchee Restaurant valikoitui meidän lounaspaikaksi hyvien TripAdvisor arvostelujen perusteella ja vitsi miten kaunis ravintola olikaan ja ruoka erinomaista! Nurrekin sanoi, että tällaisia ravintoloita pitäisi saada ehdottomasti Suomeen.
Kaiken King's Crossilla kävelemisen jälkeen oli ihana istua alas ja ottaa vaan rennosti sateen alkaessa piiskata ravintolan suuria ikkunoita.
Kaiken King's Crossilla kävelemisen jälkeen oli ihana istua alas ja ottaa vaan rennosti sateen alkaessa piiskata ravintolan suuria ikkunoita.
STREAT HELSINKI 2014 - KEVÄTKÄÄRYLEITÄ & STROOFFELEITA
Sisarusten synttäreiltä saavuttuani vilautan teille nyt muutamaa kuvaa eiliseltä, kun olimme Nurren kanssa maistelemassa Streat Helsinki - Helsinki Eats katruokakonseptin herkullisia antimia :) Olin töissä viiteen, joten pääsimme vasta aika myöhään tutustumaan torikorttelin herkullisilta tuoksuviin ruokakojuihin. Suuntasimme ensin Brklyn Bakeryn kojulle, joka ikävä kyllä oli myynyt kuppikakkunsa loppuun jo ajat sitten.
AAMUPALASTA ENERGIAA TREENEIHIN & KOKO PÄIVÄKSI
Huomenta! Jotkut tykkää mennä aamutreeneihin tyhjällä vatsalla, osa syö jotain pientä esim. banaanin ja toiset melko täyttävänkin aamiaisen. Itse kuulun nykyään kahteen jälkimmäiseen ryhmään. Vielä viime vuonna säännöllisen liikunnan puututtua kokonaan, en yleensä syönyt ollenkaan aamupalaa ja jos joskus sellaisen söin tuli mulle ihan öklö olo. Nyt kun treenikertoja on viikossa 4-6 olen huomannut miten tärkeä aamupala on jaksamisen kannalta ja aamupalan jälkeinen huono olokin on ilahduttanut poissaolollaan.
KOTI-ILTA KYÖKIN JA PUTOUKSEN ÄÄRESSÄ
Vaikka mulla on ollut talvilomaa koko viikon ei meillä Nurren kanssa ole oikein aikataulut menneet kohdilleen. Oman aikani olenkin sitten käyttänyt tosi hyvin kotona hyödyksi pääasiassa laiskotellen ja vähän kotitöitä tehden. Tuli luettua reilusti puolenvälin paremmalle puolelle Prahaan sijoittuva fantasiakirja Daughter of a Smoke and Bone (vaikuttaa ihan lupaavalta) ja siivottua vaatehuone. En tajua mihin koko viikko on mennyt enkä todella ole saanut mitään muuta fiksua aikaiseksi!
Eilen kuitenkin päätimme viettää laatuaikaa keskenämme liha- ja juustofonduen merkeissä ja jälkiruoaksi saikin sitten olla jotain kevyttä - valkoviinissä keitettyjä päärynöitä mascarponevaahdolla. Nyt en siis todellakaan tarkoita kevyellä kalorien määrää, vaan sellaista jälkkäriä, jonka saa sujautettua vielä täpötäyteenkin vatsaan :P Laitan jälkkärin reseptiä jossakin vaiheessa - siitä tuli sairaan hyvää, vaikka loppupeleissä ohje on hyvin yksinkertainen.

PITI KÄYDÄ VAIN KIRJAMESSUILLA...
Meidän perheen naisille on kehkeytynyt jokavuotiseksi traditioksi käydä yhdessä Helsingin Kirjamessuilla. Tänä vuonna mulla kävi vähän huono tsägä, nimittäin olin koko viikonlopun töissä ja pystyin vain parisen tuntia varastamaan lauantai aamusta messuiluun.
PÄIVÄPEITON METSÄSTYSTÄ HULLAREILTA
Olipa kerran synkkä ja myrskyinen aamu, eikö kuulostakin hyvältä? No ei minustakaan, mutta niin kauniiseen ilmaan sitä tuli kuitenkin lähdettyä alennusten kiilto silmissä :D
Alkuperäinen shoppailulistani keskiviikolle muuttui hiukan, sillä bongasin keltaisesta kuvastosta eilen myös muhkean oloisen Luhta Halla päiväpeiton. Tänä aamuna sitten olin kahdeksalta valmiina tilaamassa sitä netistä, sillä mulla ei ollut aikomustakaan mennä ahdistumaan Stockan kauheaan ihmispaljouteen. Ja tottakai juuri kun olin viimeistä painikkeen painallusta vaille valmis, tuli ruutuun jotakuinkin teksti: "Hups, onpas meillä paljon ihmisiä ostoksilla", jonka jälkeen ostoskori tyhjeni enkä pystynyt tilaamaan sitä päiväpeittoa valkoisena...ja halusin sen juuri valkoisena. Ei siinä sitten muuta kun vaatteet niskaan ja Itiksen Stockalle.

BAESUK 배숙 - KOREALAINEN KOTIROHTO FLUNSSAAN
Mulla oli aika sitkeä flunssa perus kurkkukivulla, kuumeella ja yskällä tossa pari viikkoa takaperin. Särkylääkkeiden lisäksi lääkäri määräsi hunajaa yskään. Muistin silloin joskus nähneeni hunajaa sisältävän baesukin ohjeen ja se vaikutti just sellaiselta mitä vilttiin kääriytyneenä on kiva syödä, kun kurkussa asustaa kaktus.
Baesuk on perinteinen korealainen jälkiruoka, mutta myös rohto flunssan ja yskän hoitoon. Baesukia on kahta tyyppiä: kokonaan höyrytetty päärynä (baejjim, baekkuljjim) ja päärynäpunssi (sujeonggwa). Jälkimmäinen on selkeämpi jälkiruoka, kun taas tämä versio on parempi flunssan hoitoon :)

KOREALAISTA KATURUOKAA - HODDEOK ( 호떡 )
Olen totaalisen koukussa korealaisiin tv-sarjoihin enkä ole nähnyt yhtäkään sarjaa, jossa ei tehdä kasvonaamioita tai ruokaa. Villitys aasialaiseen kosmetiikkaan lähtikin alunperin näistä sarjoista ja nyt on vuorossa korealainen ruoka. Miten fiksulta tuntuukaan kuolata ruudun läpi ruokaa, jota ei ole edes ikinä maistanut. Otin sisäistä kokkia niskasta kiinni ja päädyin tekemään korealaisia pannareita, joista tulikin aikamoista nannaa ja niitä oli hauska paistaa.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)

+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)

+MW+Kitty.png)