Sain kolmen päivän liput Flow festareille, mutta koska Nurre ei "jaksanut lähteä" ja itsekin pääsin vasta sunnuntaina paikanpäälle sai Maitsu lähteä mun mukaan tsekkaamaan sunnuntain tarjontaa. Olisin ihan hirveästi halunnut nähdä Alman, mutta olin vielä töissä siihen aikaan, joten no can do :/ Istuttiin hetki sadetta paossa jonkun rakennuksen sisäänkäynnin portailla ja kerroin Maitsulle miten mun duunikaveri oli saanut itselleen ihan tsägällä viime tinkaan lipun sunnuntaille...ja oikeesti miten voi sattua, että just sillä hetkelle kyseinen duunikaveri bongaa meidät portailta! :D Aika hyvä tuuri täytyi olla kun porukkaa oli ihan hemmetisti :D Oltiin hetki kolmistaan, kunnes mun piti saada lettuja ja päädyttiin Maitsun kanssa jonottelemaan kojulle duunikaverin lähtiessä etsimään kavereitaan. Letun sijasta päädyin kuitenkin avocado-falafel wrappiin...omnom!
Psst! Sori kuvat tällä kertaa vähän kynnykkä-laatua, koska kamera ei ollut mukana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonnat & Kilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonnat & Kilpailut. Näytä kaikki tekstit
TULIAISIA KOREASTA - VOITA KAUNEUDENHOITOPAKETTI!
Matkan päätteeksi on kiva ilahduttaa perhettä ja ystäviä pienillä tuliaisilla - tuliaisen saaja saa hyvän mielen ja pienen palan fiilistä kohdemaasta. Koska korealainen kosmetiikka on sydäntäni lähellä olen kertonut siitä myös täällä blogissa esimerkiksi BB- voidepostauksessa, joka kiteyttää länsimaalaisten ja korealaisten BB-voiteiden eron. Tällä kertaa toin Koreasta tuliaisia myös yhdelle teistä! Tämän Aloe Vera & Green Tea -kauneuspaketin avulla onnettaren suosima lukija pääsee tutustumaan korealaisen ihonhoidon saloihin :)
AITOJEN BB-VOITEIDEN OSTOPAIKAT + SYNTTÄRIARVONNAN VOITTAJA
Sain kyselyitä koskien arvonnassakin olleiden BB- voiteiden ostopaikkoja, joten näillä vinkeillä pitäisi ainakin päästä shoppailun makuun :)
YesStyle myy joitakin tuotteita kalliimmalla hinnalla esim.Dr. Jart+ BB-voiteet, mutta toisia taas paljonkin halvemmalla esim. Misshan BB-voiteet. Täällä on yleensä aina ilmainen toimitus yli 25$ tilauksille eikä muita kuluja tule. Erinomaisen laaja valikoima ja myynnissä on myös vaatteita, kenkiä ja asusteita kosmetiikan lisäksi. Myös kivoja kuoria iPhonelle ja suojakansia iPadille ^^
E-bay on oiva paikka aasialaisen kosmetiikan shoppailuun, mutta ikävä kyllä moni kauppias siellä myy feikkejä, joten kannattaa ostaa vain myyjiltä joilla asiakastyytyväisyys on lähes 100%. Postitusmaksut ja muut kulut riippuvat täysin myyjästä. Itse suosittelen mm.tätä myyjää.
Sasassa on hyvä laaja valikoima ja monet tuotteet myydään muita paikkoja edullisemmin. Myynnissä myös länsimaalaista kosmetiikkaa edullisesti. Kaikki paketit tulevat tullin kautta ja näin tilauksen kokonaissummasta postituskuluineen maksetaan tullille alv.24%.

BLOGI 1v.! SYNTTÄRIARVONNASSA AITOJA BB-VOITEITA :)
Blogin ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi ajattelin arpoa miniatyyripakkauksen aitoja BB-voiteita, sillä rakastan BB-voiteita ja bloginikin on vielä aika miniatyyri suuren suuressa blogimaailmassa.
Skin79 BB miniatyyripakkaus on sellainen, jolla on helppo saada tuntumaa aitoihin BB-voiteisiin varsinkin jos ei näitä ole aikaisemmin käyttänyt. Tämä pakkaus oli itseasiassa myös oma ensimmäinen kosketukseni aitojen BB-voiteiden maailmaan reilu pari vuotta sitten :)
psst! Postaus korealaisten (aitojen) ja länsimaisten BB-voiteiden eroista tulossa ensi viikolla :) Maanantai iltana 14.4 tulossa postaus huhtikuun LivBoxista.

AAMU-UNISIA ONNETTARIA + ELÄINTEN PÄIVÄN ARVONNAN VOITTAJA
Mun oli eilen aamulla jo tarkoitus antaa Chikan arpoa Eläinten päivän arvonnalle voittaja, mutta Chika ja vara-arpoja Roxie kuitenkin näyttivät siltä, ettei niitä olisi saanut millään ylös sängystä.
ELÄINTEN PÄIVÄ + PIENI ARVONTA! ;)
Tänään Eläinten päivänä pikku sika Chika on juhlistanut 4v. synttäreitään näyttävästi. Chika nimittäin aloitti jo aamuyöstä päivänsankarin elkeet tyrkkäämällä mut pois tyynyltäni ja asettumalla itse siihen kerälle. Aamulla se pölli Roxien luun ja päivällä söi vähän yuccapalmua. Illalla Chika sai repiä lahjapaketin, josta paljastui uudet mustavalkoiset valjaat, jonka väriyhdistelmä on siis neidin lemppari (mm. kaikki Chikan lempilelut on mustavalkoisia).
AND THE WINNER IS...
Acaci naamioiden arvontaan kertyi yhteensä 17 arpaa. Palkintonahan on siis paketti Acaci naamioita, jossa on kaksi kappaletta kutakin täällä testaamaani naamioita. Cucumber ja green tea tuntuivat kiinnostavan eniten ja ne ovat myös omia lemppareitani näistä :)
Arpanumerot on annettu sitä mukaa missä järjestyksessä kisaan osallistuitte, arpanumerot nimen perässä :)
Sartsu (1&2 ), Pilvi (3&4), Mirva (5&6), Taru (7), nti x (8), Piukku (9), Marja-Liisa (10), Menni (11), Rouva Koo (12), Matsku (13), tiiti66 (14), Susanna (15), Korppu (16&17).

Onnea siis Rouva Koo:lle! :)
TESTISSÄ ACASI KANGASNAAMIOT + ARVONTA!
Jos BB- voide on tuttu niin yhtä suuri hitti, jonka toivon rantautuvan tänne pohjolaan asti on kangasnaamiot (sheet mask). Kangasnaamiot ovat olleet osa ihonhoitorutiiniani vajaa parisen vuotta ja käytän niitä jopa 3-5 kertaa viikossa. Kangasnaamio lienee suurimmalle osalle aika vieras käsite, joten olen koonnut tänne pienen tietopaketin näistä ihanuuksista.
Olen siis täysin addiktoitunut aasialaisiin (Etelä-Korea, Japani, Taiwan) ihonhoitosarjoihin, joten tilaan jatkuvasti tuotteita ulkomailta. Tässä prosessissa saattaa vierähtää kuukausikin, kunnes paketti Kiinasta tulee kotiin käytyään vielä ensin tullissa. Kyllä silmäni levisivät, kun huomasin viime syksynä, että aitoja korealaisia kangasnaamioita saa jo täältäkin! Koska kokeilin jo silloin muutamia Acaci naamioita olen tosi iloinen, että Acacin maahantuoja ja jälleenmyyjä Easywell lähti mukaan pieneen yhteistyöhön.

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)

+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)

+MW+Kitty.jpg)