Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet. Näytä kaikki tekstit
KIRJAHAASTE - DIVERGENT, WORLD AFTER, WINNER'S CURSE JA MUITA LUKEMISEN ARVOISIA TUTTAVUUKSIA
HUULIPUNAVALLANKUMOUS
Huomasitko tänään ympärilläsi normaalia enempi punattuja huulia tai punasitko kenties itsekin huulesi hyvän asian puolesta? Mistä sitten oikein oli kyse?
"Punainen kannustaa ja innostaa naisia pitämään huolta hyvinvoinnistaan pienillä teoilla. Uskomme, että tie merkittäviin tuloksiin lähtee pienistä onnistumisista. Uskomme myös, että onnistumiset saavat lisäpotkua rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Mikäpä muu olisi siihen parempi onnenamuletti kuin vähän rohkeampi huulipuna? Haastamme kaikki naiset mukaan Huulipunavallankumoukseen aloittamaan onnistumisen kierteen! Punaa siis huulesi 16.5. merkiksi siitä, että naisten sydän- ja hengitysterveys on lähellä sinunkin sydäntäsi. Kutsu myös ystäväsi mukaan ja julkaise kuva punaisista huulistasi. Tehdään yhdessä punaisen suukon arvoinen kampanja! "
MEIDÄN KODIN IKEAT
Nyt pääsiäispyhien aikana mulla on vihdoin ollut aikaa ottaa Ulriikalta saamaani haasteeseen kuvia. Sain siis jo viime kuussa haasteen esitellä meidän kodin Ikeat, joten kiitokset Ulriikalle kivasta haasteesta :) Ikeaa meillä vasta riittääkin, koska tykkään Ikean pelkistetystä tyylistä ja hintaluokka on juuri sopiva tämänhetkiseen elämäntilanteeseen, jossa tiettyihin esineisiin / valaisimiin / huonekaluihin haluaa panostaa, mutta suurimmassa osassa riittää, että ne miellyttää silmää, eikä niiden ei tarvitse olla mitään designia tai kestää ikuisuuksia.
Kaikki suurimmat huonekalut on hankittu Ikeasta. Seinälle kiinnitetyt pitkä tv-taso ja lipasto ovat Bestå - sarjaa, kun taas sohva sekä divaani Ikean Arild mallistosta. Myös sohvatyynyt on Ikeasta.
Valkoinen nahka on kyllä ollut materiaalina loistovalinta meille. Se on kestänyt hyvin käyttöä ja sen hoitaminen ja valkoisena pitäminen on helppoa joskin aikaa vievää puuhaa sillä pinta-alaa sohvassa riittää. Koiratkin on saaneet rauhassa olla sohvalla, sillä ainakaan tähän mennessä en ole mitään jälkiä huomannut.
OLOHUONE

8 kommenttia
:
Lähettänyt
Krisse / Rise and Sparkle
Tunnisteet:
Chihuahuat
,
Haasteet
,
Ikea
,
Koti ja Sisustus
,
Makuuhuone
,
Olohuone
,
Slice of Life
,
Työhuone
,
Verkkokaupat
7 SANAA JA KUVAA KESÄSTÄ 2013
Kesästä en olekaan ihan kauheasti kertonut tai sen pahemmin kuvia laittanut, joten haaste aiheeseen liittyen tuli aika hyvään saumaan. Kiitokset kivan haasteen jakamisesta Marjolle! Haasteen tarkoitus on siis tiivistää oma kesä seitsemään kuvaan ja sanaan, sekä haastaa seitsemän muuta bloggaajaa tekemään sama.
Oma kesäni tänä vuonna oli vähän erilainen kuin aikaisemmat, johtuen miehen työkuvioista ja pelimatkoista. Kesäloma tuntui olevan täynnä tekemistä, mutta siitä huolimatta kesästä kokonaisuudessaan tulikin sitten loppujen lopuksi suht rauhallinen, vaikka jotain sitä kerkesi kyllä tekemään ja näkemään.

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)

+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)
+MW+Kitty.png)