Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ & Opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työ & Opiskelu. Näytä kaikki tekstit

LIFE PLANNING

Kippis, musta tuli merkonomi! Sain merkonomin paperit reilu viikko sitten mikä tarkoittaa sitä, että sain suoritettua tutkintoon vaadittavat näytöt puolessa vuodessa :) Vähän kyllä harmittaa, etten tajunnut tällaista näyttötutkinnon mahdollisuutta jo aikaisemmin, koska olisin voinut tehdä tämän jo vuosia sitten - tosin en ehkä näin nopealla aikataululla. Just tällä hetkellä papereista ei sinänsä kuitenkaan ole mitään "hyötyä", koska työpaikan vaihdos ehkä haastavampiin työtehtäviin ei ole nyt vielä ajankohtainen. Osa-aikaisessa työssä on se hyvä puoli, että aikaa jää enemmän muille jutuille ja aionkin keskittyä nyt tulevaan matkaan, blogiin ja kielten opiskeluun :)

Tämän lisäksi olen nyt vihdoin innostunut enemmän tv&elokuva -assarin hommista. Palkkiolliset hommat on vähän kortilla ja korvaukset yleensä pieniä, mutta siitä huolimatta normi työn ohella assarin hommia on mukava tehdä, koska se tuntuu lähinnä harrastukselta :) Vietettiin Nurren kanssa itseasiassa viime naistenpäivä mainoskuvauksissa. Vaikka päivä oli pitkä, niin nautin siitä ihan hirveästi ja meillä oli hauskaa! Kuvattiin kolme eri mainosta ihanan retrossa leffateatterissa, mutta kerron siitä enemmän kun ne on saatu levitykseen. Uskon, että niistä tuli tosi hauskoja! :D



Mutta tällainen pieni life update! Seuraavassa postauksessa katsaus kevään kenkäsuosikkeihin ja pitkästä aikaa tulossa myös kauneusjuttuja! :D


RISE AND SPARKLE & TULEVIA POSTAUKSIA

Modern Wife on nyt Rise and Sparkle eli lyhyesti "RnS"! Nimenmuutoksen syynä on se, että Modern Wife alkoi tuntumaan liian jäykältä ja halusin nimen vastaavan enemmän mun kuplivaa luonnetta. RnS ei siis tarkoita Rauman Navigaatioseura Ry:tä jonka google tiesi käyttävän samoista kirjaimista koostuvaa lyhennettä ;)

Ulkoasu on tällä hetkellä pitkälti sellainen millainen se tulee olemaan, mutta päivitystä on tulossa vielä mm. profiilikuvaan, profiilisivuun, tunnisteisiin yms. Eli kaikkea pientä fiksailua. Myös blogin osoite & sähköposti muuttuu vastaamaan uutta nimeä tässä kevään aikana, tosin sitä ennen nimi tulee päivittymään naamakirjaan ja Indiedaysin portaaliin.

VOITTAJAFIILIS

Viime lauantai oli niin kiva, jännä ja ihana päivä etten muista sellaista vähään aikaan kokeneeni! Perjantaina vielä koitin päntätä varmuudeksi vähän katelaskennan kaavoja, koska en yhtään tiennyt mitä tehtäviä Mestarimyyjä kisassa tulisi eteen. Värjäsin siinä sähellyksessä kulmat ja pakkasin hotellilaukun valmiiksi aamua varten. Jännitys alkoi tuntumaan vatsassa jo sellaisena perhosten siipien sipaisuina.

Heräsin aamulla täysin vailla edellisen illan perhosia ja mulla oli jotenkin tosi seesteinen ja hyvällä tavalla varma olo - kävi kisassa miten vaan niin päivästä oli tulossa hyvä! Tiedättekö fiilis päivästä oli kuin Tuhkimossa...lintujen rääkyminen kuulostaa Tsaikovskilta ja oravat solmii sun kengännauhat lähtiessä. Mennessäni pesemään hampaita iski kuitenkin Lumikin paha kuningatar syndrooma kehiin "Kerro kerro kuvastin ken on maassa kaunehin"...yksi silmäys vessan peiliin ja huomaan, että olen UNOHTANUT PESTÄ KULMAVÄRIN POIS EDELLISENÄ ILTANA! OH FU**!! Jep. Mahtavaa! Siis kerrassaan upeeta...en oikein tiedä olisko mun pitänyt itkeä vai nauraa. Ja kulmakarvathan oli sitten ihan mustat eikä väri lähtenyt kirveelläkään pois...paitsi lopulta sain värin ihosta hinkattua tosi terveellisesti kynsilakanpoistoaineella.

T-paita & Bleiseri - DefShop* / Housut - Carlings / Kengät - Kookenkä
*saatu

MESTARIMYYJÄ?

Olen tiedättekö todennut tässä viime vuosina, että minä itse olen itseni suurin este. Mitä teen kun uusia haasteita ja mahdollisuuksia kehittyä ilmenee? Jänistän. Olen mennyt mahdollisesti sata lasissa hyvinkin kuoppaista tietä eteenpäin ja sitten kun vihdoin saan tilaisuuden näyttää taitoni niin jarrutan, pakitan ja kurvaan vähintään tuhatta ja sataa pois paikalta - voi miksi!!? Näin mulle on käynyt mm. Mestarimyyjäkisassa, jonka semifinaalipaikasta olen kieltäytynyt kahtena vuonna peräkkäin. Tänä vuonna semifinaalivaihetta ei ollut, mutta sen sijaan tenttejä oli enemmän ja ne olivat vaikeampia. Ei sinänsä ihme, koska pääpalkintona on matka - ah niin ihanaan - Japaniin eikä muidenkaan finalistien tarvitse tyhjin käsin lähteä.

"Hei kuule onnea! Oot saavuttanut paikan Kookenkä-kisassa viiden Mestarimyyjäfinalistin joukossa!" kuului puhelimen toisesta päästä pari viikkoa sitten. Olin alkuun ihan sekaisin onnesta, mutta pian melko ristiriitaisissa tunnelmissa, kun multa kysyttiin otanko finaalipaikan vastaan. Mun olisi tehnyt mieli sanoa jälleen ei kiitos, mutta mieleni sopukoissa joku pieni ääni huusi, että tulen katumaan jos en edes yritä. Tästä rohkaistuneena otin paikan vastaan ja puhelu päättyi. Sain hetken kuluuttua sähköpostiini linkin, jonka kautta mun piti vielä hyväksyä finaalipaikka. Kisapäivän ohjelmaa selatessa aloin taas jänistää...

LIIAN MONTA RAUTAA TULESSA?

Elossa ollaan hiljaiselosta huolimatta! Nyt on nimittäin käynyt niin, että olen ahnehtinut tälle syksylle ehkä vähän liikaakiin ohjelmaa o.O

Mun on tarkoitus suorittaa joulukuussa neljä näyttöä, joten tästä syystä kouluhommia riittää lähipäivienkin ulkopuolella. Koulun lisäksi tietysti pitää hoitaa vielä normaalisti työt ja koti. Nurrenkin kanssa olisi kiva jutella enemmän kuin pari kolme lausetta päivässä tai ne kaksi sanaa "hyvää yötä" kun tulen kotiin toisen ollessa menossa jo nukkumaan. No eipä siinä vielä kaikki! Näiden lisäksi viikko sitten alkoi Fitfarmin Bull's All Out nettivalmennus, joka on aika tehokkaasti imenyt musta loputkin mehut (5 salitreeniä viikossa). Toisaalta taas kovista treeneistä saatujen endorfiinien avulla ehkä jopa jaksan tämän kaiken. Myös blogin mailiin olen saanut kaikkia ihania kutsuja mm. lanseeraustilaisuuksiin, mutta mun tämän hetkisillä menoilla vuorokaudessa on yksinkertaisesti liian vähän tunteja enkä ole päässyt osallistumaan yhteenkään tilaisuuteen.

MAYDAY!

Tulin just kolme tuntia kestäneeltä aikuisopiskelijoiden "tutustumisristeilyltä" *syvä huokaus* ja en kuulkaa edes tiedä mistä mun tää vuodatus pitäisi aloittaa.

Lähdetään nyt vaikka liikkeelle siitä, että aloitin syyskuun alussa näyttötutkintoon valmistavan liiketalouden ohjauskoulutuksen. Lyhyesti tämä käsittää muutamaa lähipäivää viikossa ja etäopiskelua verkossa. Mun luokkani koostuu siis iältään 20-50 vuotiaista miehistä ja naisista joilla on jo alan työpaikka, mutta koulutus puuttuu. Jo viime viikon orientaatiopäivillä luokkahenki oli katossa (huomaa vahva sarkasmi) ja jos mulla oli vielä tänään aamulla uskoa siihen, että kyllä tästä vielä hyvä porukka tulee niin ei ole kyllä enää.

LIFE UPDATE & KAASOILUA

Kävin kaason ominaisuudessa Maitsun kanssa perjantaina tsekkaamassa Haaga-Helian We Do- häätapahtuman ja käteen sieltä jäi Maitsulle ainakin muutama pukuidea ja potentiaalinen paikka josta tilata hääkakku. Koulun tilat olivat tapahtumaan tosi loistavat, vaikkakin itse tapahtuman järjestelyissä olisi ehkä voinut olla hieman toivomisen varaa. Tapahtuman häämuotinäytöksessä oli kivasti teemana eri vuosikymmenet mistä iso plussa. Hiukset ja meikit oli tosi onnistuneet, mutta kimput oli suorastaan aika karmeita ja malleissakin olisi ollut toivomisen varaa vaikka toki suurin osa osasi kantaa pukua sen vaatimalla tavalla. Loppupäivä vietettiinkin kaupoilla juosten ja juotiin vielä skumpat ennen kotiinlähtöä - ihana päivä! ^_^

KUN MIKÄÄN EI MENE NIIN KUIN ELOKUVISSA -__-'

1. Päivää ennen juhannusta sain tietää, että en saanut sitä työpaikkaa, josta täällä kerroin. Harmittaa todella, sillä se olisi ollut mulle ihan täydellinen. Olin jo tosi toiveikas, kun olin päässyt 1600 hakijan joukosta haastatteluun ja selvinnyt siitä vielä viimeiseen haastatteluun, jossa oli enää 70 hakijaa.

2. Nykyisessä työpaikassani vaihtuu omistaja ja sain tiedon uudelta omistajalta, että minulle riittää töitä vain elokuuhun saakka ja samalla työtuntini vähenee radikaalisti - palkkani on kuulemma rasite firmalle, joka voi nyt palkata halpaa kesätyövoimaa. Työkkäri ja Kela tulee siis tutuksi enemmän tai vähemmän.

3. Edelliset kohdat huomioon ottaen meidän melkein jo ostettu matka Barcelonaan on pakko unohtaa *iso huokaus*. Koirille oli jo hoitajat ja matkalle lennot ja hotellit, sekä aktiviteetit chekattu. Onni onnettomuudessa kai oli, että emme kerenneet matkaa ostamaan ennen tietoa mun muuttuneista työkuvioista. Tästä huolimatta tehdään kyllä lauantaina pieni päiväreissu lohdutukseksi, josta kerron teille lisää myöhemmin tällä viikolla.

RYHMÄHAASTATTELUN IHANUUS JA KAMALUUS

Olen tässä jo noin puolen vuoden verran selannut itseäni kiinnostavia kokoaikaisia työpaikkoja, sillä tällä hetkellä osa-aikainen 30h/vko alkaa jo mulle riittää. Tämä on tietysti ollut tosi kiva järjestely tähän mennessä siinä mielessä, että harrastuksille ja muulle on jäänyt enemmän aikaa. Varjopuolena matkustelu on tällöin jäänyt vähemmälle eikä säästöjä ole syntynyt kasvamaan tilille. Jos pidemmällä tähtäimellä miettii niin myös eläkettä kertyy näillä tunneilla liian vähän.

Viimeisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jo viikko, joka johtuu ihan siitä, että olen henkisesti valmistautunut ryhmähaastatteluun lukemalla kirjoja, jotka vei aika tehokkaasti ajatukset pois uudesta jännästä kokemuksesta. En nyt tässä vielä paljasta minne olen hakenut, mutta tunkua sinne on ollut. Kyseinen liike avataan vasta kesän lopussa ja eri tehtäviin firmalla työpaikkoja oli tarjolla muistaakseni noin kuusikymmentä. Näitä kuuttakymmentä paikkaa haki noin 1600 hakijaa, joista kutsun ryhmähaastatteluun sai 140. Olin tosi innoissani kun sain kutsun haastatteluun, vaikka myönnän tuijottaneeni puolisen minuuttia hirviösanaa ryhmähaastattelu ja ehkä kokonaisen minuutin sen kestoa - 3,5 tuntia. Ensimmäisestä haastattelusta jatkoon päässeille oli tiedossa vielä toinen ryhmähaastattelu... kestoltaan reilut viisi tuntia.

KULMAKARVATON AASI

Onpa ollut taas sellanen viikko, että hellurei. Meillä käy aikuisten asiakkaiden lisäksi töissä myös paljon pieniä asiakkaita ja välillä itsekseni myhisen tyytyväisenä, kun saan parivuotiaalta pojalta yllättävän halihyökkäyksen. Sitten on taas päiviä, kun lapsilla ei ole mitään suodatinta ajatusten ja ulosannin välillä tehdessään ihan vilpittömän ilahduttavia kovaäänisiä huomautuksia.