LIVBOX ELOKUU 2014 - BLOGGAREIDEN SUOSIKIT + ALEKOODI

Tämän kuun boksissa oli bloggareiden suosikkituotteita ja ne pääasiassa osuivat ja upposivat. Muutama näistä olikin mulle jo entuudestaan tuttuja. En silti valita, hyväksi todettuja tuotteita on aina ilo käyttää! :)

Jos mulla on täällä uusia lukijoita niin tiedoksi teillekin, että tykkään ennen arvostelujen kirjoittamista testailla boksin tuotteita ainakin viikon tai pari. Tässä kuussa kahden viikon testailun vaati Cliniquen silmänympärysvoide, koska silmänympärysvoiteiden tehoa ei voi yksinkertaisesti millään arvioida kunnolla päivän tai edes viikon käytön perusteella :)





THE BODY SHOP
Honeymania Body Butter
Tehokosteuttava täyteläinen vartalovoide, jossa mm. Etiopiassa tuotettua reilun kaupan hunajaa (hunaja on tehty Etiopialaisen sademetsän villikukista) ja Ghanassa tuotettua reilun kaupan kaakao- ja sheavoita."

Mun mielestä vartalovoiteet ovat ehkä yksi tylsimmistä kosmetiikan tuoteryhmistä. Mutta holy crap, tämä on aivan ihana! LOVE LOVE LOVE THIS! Voisin haistella tätä maailman ääriin asti enkä ole ainoa, joka on samaa mieltä. Aina kun laitan tätä mun jalkoihin meidän koirat alkaa kävellä mun perässä ja yrittää samalla nuolla mun jalkoja :P Annoin myös koirien haistaa tätä purkista, kun en ollut uskoa Honeymanian tuoksulla olevan niin suurta vaikutusta, mutta neitien kielet todella alkoivat lipomaan ilmaa. Varoituksen sanana kuitenkin, että tuoksu on tuskin ihan jokaisen makuun sen ollessa todella imelä ;) Tuoksusta tulee mieleeni Balin ihanat kukkaset Cempaka ja Frangipani.

Unohdin melkein mainita itse voiteesta, joka siis levittyy hyvin ja jättää oikein pehmoisen ihon ^_^

Tämä on ihan loistotuote yhdistää Victoria's Secret Angel Gold vartalosuihkeen kanssa. Todisteena tästä näin mieheni tätiä puolen vuoden tauon jälkeen ja hänen ensimmäinen kommenttinsa halatessaan mua oli "vitsi, että sä tuoksut hyvältä!" :D

INCI:Aqua/Water (Solvent/Diluent), Theobroma Cacao Seed Butter/Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter (Emollient), Butyrospermum Parkii Butter/Butyrospermum Parkii (Shea) Butter (Skin Conditioning Agent - Emollient), Glycerin (Humectant), Cetearyl Alcohol (Emulsifier), Glyceryl Stearate (Emulsifier), PEG-100 Stearate (Surfactant), C12-15 Alkyl Benzoate (Emollient), Ethylhexyl Palmitate (Skin Conditioning Agent), Cera Alba/Beeswax (Emulsifier/Emollient), Sesamum Indicum Seed Oil/Sesamum Indicum (Sesame) Seed Oil (Skin-Conditioning Agent), Parfum/Fragrance (Fragrance), Bertholletia Excelsa Seed Oil (Emollient), Dimethicone (Skin Conditioning Agent), Mel/Honey (Natural Additive), Caprylyl Glycol (Skin Conditioning Agent), Phenoxyethanol (Preservative), Xanthan Gum (Viscosity Modifier), Hexyl Cinnamal (Fragrance Ingredient), Benzyl Salicylate (Fragrance Ingredient), Disodium EDTA (Chelating Agent), Tocopherol (Antioxidant), Sodium Hydroxide (pH Adjuster), Geraniol (Fragrance Ingredient), Linalool (Fragrance Ingredient), Limonene (Fragrance Ingredient), Citric Acid (pH Adjuster), CI 19140/Yellow 5 (Colour), CI 15985/Yellow 6 (Colorant).


CLINIQUE
All About Eyes ★½


"Kosteuttava geeli/voide, joka vähentää silmien alueelta juonteita ja turvotusta, häivyttää silmäpusseja sekä vaalentaa tummia silmänalusia."

All About Eyes silmänympärysvoide on ollut mulla käytössä joka aamu kahden viikon ajan (mulla on iltaisin käytössä vähän stydimpi Estée Lauder Advanced Night Repair Eye). Tämän perusteella voisin sanoa, ettei tummille silmänalusille kyllä tapahdu mitään, mutta muut lupaukset tuote lunastaa mainiosti. Mulla on aamuisin oikeen kunnon super puffy silmät, joten olen tosi onnellinen siitä, että tämä laskee turvotusta melko kiitettävästi. Myös ihan pienet juonteet on tasoittuneet, mutta ainakaan kahden viikon käytöllä tämä ei tehonnut naururyppyihin.

Vinkki! All About Eyes toimii myös silmämeikin pohjustusvoiteena :)

INCI: Cyclopentasiloxane, Water, Isostearyl Palmitate, Polyethylene, Butylene Glycol, Polysilicone-11, Ethylene/Acrylic Acid Copolymer, Palmitoyl Oligopeptide, Morus Bombycis (Mulberry) Root Extract, Caffeine, Phytosphingosine, Triticum Vulgar (Wheat Bran) Extract, Scutellaria Baicalensis Root Extract, Olea Europaea (Olive) Fruit Extract, Camellia Sinensis (Green Tea) Leaf Extract, Cholesterol, Linoleic Acid, Tocopheryl Acetate, Magnesium Ascorbyl Phosphate, Pyridoxine Dipalmitate, Sucrose, Glycerin, Dimethicone, Glyceryl Polymethacrylate, Glyceryl Laurate, PEG/PPG-18/18 Dimethicone, Quaternium-18 Bentonite, Petrolatum, Cetyl PEG/PPG-10/1 Dimethicone, Propylene Carbonate, Sodium Chloride, PEG-8, Disodium EDTA, Sodium Sulfite, Sodium Metabisulfite, Iron Oxides


LUMENE
Arctic Sun Bronzer #1 Fresh Day / Päivän hehku ★½

"Aurinkopuuteri, joka antaa iholle kesän hehkua ja luonnollista päivetystä."

Olin todella yllättynyt, että tämä oli melko hyvä sävy jopa mun super kalpealle iholle. Mattaista Arctic Sun Bronzeria pystyikin melko huoletta sipaisemaan hiusrajoille ja poskipäiden alle, jolloin munkin kalpeaan naamaan saatiin vähän eloa. Sävy saattaakin olla liian vaalea niille, joilla on luonnostaan tummempi ihonsävy tai kesä on saanut aikaiseksi iholle oikein kunnon rusketuksen. Pehmeä koostumus jossa mm. sheavoita ja lakan siemenuutetta.


INCI: Talc, Nylon-12, Polyethylene, Magnesium Stearate, Zinc Stearate, Butyrospermum Parkii (Shea Butter), Octyldodecyl Stearoyl Stearate, Rubus Chamaemorus (Cloudberry) Seed Oil, Caprylyl Glycol, Polymethyl Methacrylate, 12-Hexanediol, Caprylhydroxamic Acid, Glycerin, PEG-8, Aluminum Hydroxide, Tocopherol, Hippophae Rhamnoides (Sea Buckthorn) Oil, Ascorbyl Palmitate, Ascorbic Acid, Citric Acid, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract. May Contain: Mica, CI 77492, CI 77891, CI 77499.


BATISTE
XXL Volume Dry Shampoo
★½
"Kuivashampoo, joka antaa välittömästi puhtaan ja raikkaan tuntuiset hiukset samalla tuuheuttaen."

Batisten tuotteista on tullut mun suuri heikkous viime marraskuun LivBoxin jälkeen. "Puunauspaketista" löytyi tuolloin Batisten Original kuivashampoo. Omistan tämän XXL kuivashampoon jo itseasiassa normaalikoossa, sekä myös kirsikkaversion ja Batisten arganöljy hoitosuihkeen.

Miten tämä sitten eroaa muista Batisten kuivashampoista? XXL versio tuo melko ultimaalista kuohkeutta tyveen ja tykkäänkin laittaa tätä silloin kun haluan oikein kuohkean tukan. Ultimaalinen kuivashampoo on saatu aikaan lisäämällä joukkoon talkkia, jota muissa Batisten kuivashampoissa en ainakaan ole nähnyt. Tämä ei haittaa meitä vaaleatukkaisia, mutta tummassa tukassa saattaa näkyä harmahtava/vaalea kerrostuma.

Vinkki! Älä laita liikaa eli suihkuta maltilla välttääksesi "kypärä"- efektin :D


INCI: Butane, Isobutane, Propane, Oryza Sativa (Rice) Starch, Alcohol Denat, Silica, Talc, Parfum (Fragrance), Limonene, Linalool, Distearyldimonium Chloride, Cetrimonium Chloride. 


DOLCE & GABBANA
Dolce Shower Gel

"Raikas ja pehmeä suihkugeeli, jossa erittäin naisellinen sekoitus valkoisia kukkia."

Toukokuun boksissa oli tuoksunäyte Dolcesta, joten itse tuoksusta arvioni voi käydä lukemassa täältä. Dolce tuoksun voimakkuus on tässä melko mieto, mutta mielestäni antaa silti kivan pohjan kaikille raikkaille parfyymeille, joita hallitsee valkoiset kukat. Suihkugeelinä muutoin aika perus.

Vaihtehtoinen tuote tälle oli Konjac Sponge.

INCI: Aqua (Water), Sodium Laureth Sulfate, Sodium Lauryl Sulfate, Parfum (Fragrance), Cocamidopropyl Betaine, Sodium Chloride, Citric Acid, PEG-40 Hydrogenated Castor Oil, Sodium Citrate, Sodium Benzoate, Sodium Xylenesulfonate, Disodium Edta, Magnesium Nitrate, Bht, Methylchloroisothiazolinone, Magnesium Chloride, Methylisothiazolinone, Benzyl Salicylate, Benzyl Alcohol, Alpa-Isomethyl Ionone, Linalool, Hydroxycitronellal, Hexyl Cinnamal, Citronellol, Limonene, Geraniol.

Mikä oli teidän suosikkinne?
ps.LivBoxin alekoodi löytyy oikeasta sivupalkista :)

2 kommenttia :

  1. En tiedä ootko lukenut mun postausta tästä boksista? Joka tapauksessa rakastuin silmänympärysvoiteeseen, joka taikoo kaiken turvotuksen hetkessä pois! XXL-suihke oli hiukan liian tujua mun makuun, aurinkopuuteria ei oikeastaan erota mun kasvoilta, jaaa se voide on ehkä vähän liian äklöä mun makuun :D Dolcesta innostuin, koska haluaisin niin kovasti sen hajuveden :) Joka tapauksessa oon niin innoissani aina kun saan tän boksin! Ja hei ootko huomannut että kun tästä kirjottaa vasta tälleen parin viikon jälkeen, niin ei tunnu enää yhtä pitkältä ajalta oottaa seuraavaa boksia ;) aika moni tuntuu kilpailevan siitä, kuka ehtii ekana kertoa boksin sisällön vaikkei ole kokeillut yhtään tuotetta.

    (Ps! Toscalta terkkuja - täällä otettiin chihuista mallia; me lähetään tänään miehiin!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo luin sun postauksen näistä vasta tän jälkeen kun en halunnut, et alitajuisesti muiden kokemukset näistä tuotteista vaikuttaisi mun omaan arvioon :D Toi silmänympärysvoide on kyllä huippu ja luulen, että ajan pidemmällä käytöllä saattaisin antaa sille jopa täydet viisi tähteä :) Arvasin, että toi TBS voiteen tuoksu jakaa varmasti aika vahvasti mielipiteitä ;P

      Mäkin, ihan kuin joulu olis joka kuukausi! :) Boksi todella tuntuu olevan kohta taas jo ovella kun kirjoittelee näin kuun puolivälistä/lopusta :D Ja samaa mieltä sun kanssa siitä, että blogisfääreissä tuntuu olevan todella kauhea kilpailu siitä kuka julkaisee ekana boksin sisällön :P Ei siinä muuta mutta jos boksi on tullut eilen ja tuotteet on kirjoittajalle uusia niin en voi kyllä laittaa paljon painoarvoa tällaiselle "arvostelulle" :P

      Haha, toivottavasti Toscalle löytyi oikein komea kolli ja tällä kertaa tärppää! ;D

      Poista