MINUSSA SYKKII KAKSI SYDÄNTÄ

Tammikuussa olin kovassa flunssassa, kuumetta oli reippaasti ja luulin olevani alkavan vatsataudin kourissa. Pikimusta kahvi kupissa haisi yhtenä päivänä kissan pissalta ja tunsin olevani merisairas - etova olo velloi aamusta iltaan ja päässä pyöri. Useamman päivän päästä kuvioihin mukaan liittyivät myös menkkakivut, jotka alkoivat yhtä kuivuliaina sinä päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. Itse menkkoja ei vielä neljän päivän päästäkään kuulunut. Tämä ei sinänsä ollut mitenkään erikoista - olihan mulla ennenkin menkat jääneet jopa kokonaan välistä. Kivut kuitenkin loppuivat, mutta olin jatkuvasti kuin Mikki merihädässä etovan olon jatkuessa.

Mietin uskallanko tehdä raskaustestin...taas yhden negatiivisen testin? Kaapissa oli kaksi kallista viikkonäytöllistä Clearbluen testiä. Pohdin, että koska vasta neljä päivää kuukautiset myöhässä, viitsinkö tuhlata yhden jos se onkin negatiivinen kuten aina?

Mielessä tapahtuu kummia juttuja kun kahden vuoden aikana toivo on tukahdutettu jo 25 kertaa. Vielä kummempia juttuja tapahtuu kun mitään vikaa ei löydy ja lääkärin mielestä olen niin hedelmällinen, että munasoluja olis vaikka muille jakaa. Eli...paska tsägä?

Tuona tammikuisena aamuna kuitenkin päädyin tekemään testin. Vaihtoehdot testissä olivat Not pregnant ja pregnant + viikot. Testi näytti melko nopeaa sanan pregnant, mutta viikkoja ei vaan tullut näkyviin. Ajattelin, että testi on rikki ja "not" sana ei vaan näy ruudulla. Aloin tehdä toista testiä...kunnes yhtäkkiä ensimmäisen testin ruutuun pärähti viiden minuutin jälkeen myös viikot! En voinut millään uskoa ja odotin vielä toisen testin valmistumista. Toinen testi näytti huomattavasti nopeammin sanat "pregnant 2-3weeks"!

En voinut uskoa, että olin vihdoin raskaana! Nurre nukkui vielä ja halusin yllättää hänet jo heti aamusta. Säntäilin ympäri kämppää ja koitin kuumeisesti keksiä miten asian ilmottaisin, mutta mies kääntyili jo sängyllä heräämisen merkiksi. Tsekkasin nopeasti netin laskurilla alustavan lasketun ajan ja nappasin tietokonehuoneen kaapista nallekortin johon kirjoitin, että hänestä tulee lokakuussa isä! ♥ Laitoin kortin keittiönpöydälle ja positiivisen testin kortin alle. Nurre löysi heti kortin ja ajatteli, että joko on ystävänpäivä. Luettuaan kortin hän katsoi mua ihmeellisesti - ilme oli epäuskoinen ja testin nähtyään hän sai sanottua vain sanat "Siis...oikeesti??". Mä vaan nyökkäilin ja tuijotettiin siinä ihan hölmöinä toisiamme. Liikutus paisto meidän molempien silmistä ja en hetkeen muista, että olisin ollut niin onnellinen ja samalla olo yhtä epätodellinen ♥

Koska meillä on vähän tällainen erikoinen tausta päästiin kurkkaamaan jo viikolla kahdeksan (7+2) miten masuasukki voi. Jännitys oli kova koska aika monella tässä vaiheessa saatetaan todeta keskenmeno, kun sydämen sykettä ei näy. Raskaus voi monesti olla myös kohdun ulkopuolinen tai jopa tuulimunaraskaus (jossa alkiota ei ole). Siinä pöydällä maatessa mietin kuumeisesti mitä lääkärin ilmeistä voisi päätellä, koska hän ei sanonut mitään eikä kumpikaan meistä nähnyt monitoria. Lopulta hän käänsi monitorin meihin päin ja sanoi "Yksi vauva löytyy oikeasta paikasta ja lyökö sydän...sitä ei varmaan tarvitse edes sanoa, kun näette tästä itse." Pikkunen näytti ihan tipulta kananmunassa ja sydän löi niin hurjaa vauhtia, että näytti kun se olisi hypännyt monitorin ruudulta ulos minä hetkenä hyvänsä. Nurrelle tämä oli ensimmäinen konkreettinen kokemus tulevasta vauvasta ja selkeästi tässä vaiheessa sydämen sykkeen näkeminen sai vauvauutisen tuntumaan todelliselta. Mitään hän ei sanonut, mutta liikuttunut oli selkeästi. Kotona vielä totesi, että hän edelleen miettii sitä sydämen sykkimistä...oli jännä ja ikimuistoinen hetki. Masunimeksi vauvalle tuli ensimmäisen ultrakuvan perusteella Nugetti :P

Blogia en pystynyt kirjoittamaan pariin kuukauteen pahan raskauspahoinvoinnin takia. Sen verran voin sanoa, että alku on ollut todella rankka, mutta en nyt halua tähän postaukseen suoltaa yhtään negatiivistä fiilistä :D Nyt kuitenkin näyttää siltä, että keho alkaa olla pikkuhiljaa tottunut muuttuneeseen tilaan ja minäkin olen vihdoin taas oma itseni.

Nyt olen päässyt vaaravyöhykkeeltä toiselle kolmannekselle ja olen viikolla 13 (12+3). Maanantaina meillä on ensimmäinen virallinen ultra, jonka takia hypin seinillä varmaan koko viikonlopun silkasta jännityksestä. Pelottaa onko pikku Nugetti vielä matkassa ja, että onko kaikki niin kuin pitääkin. Toistaiseksi näyttää kuitenkin oireiden puolesta hyvältä, mutta pidetään peukkuja, että pikkunen on edelleen tallella ja kehossani sykkii omani lisäksi toinenkin sydän ♥