FITFARM BIKINI CHALLENGE 2014 VKO 6 - HEIKKOJA HETKIÄ

Viikolla kuusi kaikki mikä oikeastaan voi mennä pieleen dieetin suhteen meni pieleen. Alkuviikko alkoi hyvin - pari treeniä ja otin käyttöön kakkosryhmän hiilarivähennykset. Lauantain tankkauksen jäljiltä energiaa ja motivaatiota riitti, kunnes tuli torstai ja vatsatauti - treenit sai unohtaa ja ruokavalion noudattaminen vaihtui kahden päivän paastoon.




HIILARIVÄHENNYKSET & SORTUMISIA

Perjantaina vatsataudin kourissa sain ikäviä uutisia töistä ja jos olo ei ollut siellä pohjamudissa ennen sitä niin nyt se ainakin oli. Lauantaina anoppi ja anopin mies palasivat reilun puolenvuoden euroopan reissultaan, joten tuli siinä kumottua kuusi lasia punaviiniä luonnonhelmassa turistessa ja vähän työkuvioitakin angstaillessa. Sunnuntaina vatutuskynnys oli jo niin ylitetty, että hain mun lempikarkkipussin kaupasta ja söin puolet siitä Suomi-Venäjä matsia katsellessa. Vähän mietin kyllä, että vatsataudin jälkeen heti lauantaina mun olisi melkein kannattanut ottaa hiilarivähennykset takaisin ja pudottaa ne taas tämän viikon eli viikon seitsemän alussa. Hiilarivähennykset nimittäin omalla kohdallani ovat lisänneet makeanhimoa eikä niiden käyttöön ottaminen heti vatsataudin jälkeen ollut fiksuin veto - sortuminen oli melkein taattu.


UUTEEN NOUSUUN

Päätin, että painan nyt viikon 6 fiaskon villaisella, viikolla 7 palaan takaisin ruotuun ja kaivan sieltä syvältä sisimmästä vatsataudin mukana kadonneen motivaation, joka sai mut tähän projektiin lähtemään. Tässä itselle ja ehkä muillekin biksusiskoille muutama motivaatiokuva neljän viikon loppurutistusta varten.



TREENIT VIIKKO 6
 Treenien sisältö on Fitfarmin omaisuutta, joten tarkempi sisältö nimien perusteella avautuu ainoastaan lukijoille, jotka ovat itsekin mukana Bikini Challengessa.

Treenit jäi loppuviikolta kokonaan pois, koska en yksinkertaisesti halunnut treenata - koko viikko tuntui meneen mönkään, joten ajattelin laittaa loppupäivät samaan konkurssiin. Mutta viikolla seitsemän lupaan skarpata! :) Sen sijaan olin tosi tyytyväinen itseeni tiistaina, kun jaksoin lähteä jo tosi aikaisin aamusta vähän vielä unenpöpperössä yläkroppatreeniin ^_^






TIISTAI
Salitreeni 2 - Yläkroppa
Juoksumatto: treenin jälkeen ripeä kävely 20min

KESKIVIIKKO
Viikkotreeni 6 - Kahvakuula








Motivaatiokuvat: Pinterest

9 kommenttia :

  1. Voihan vatsatauti ja huonot uutiset :( tsemppiä! Ja muista olla kuitenkin armollinen itelles, ei se haittaa jos ei ihan koko aikaa jaksa täysillä puurtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, pitää muistaa, ettei tämä koko hommaa kaada :) Kiitos tsempistä! ^^

      Poista
  2. tsemppiä tsemppiä! Meille molemmille. Miten on mennyt viikko? Mulla myöskin on meinannut tuo urheilu nihkeillä ihan sikkenä.. mutta oon hampaat irvessä pysyny ruokavaliossa. Hoen itselleni mantraa "vain kuusi viikkoa. vain kuusi viikkoa.. vain kuusi viikkoa..." vaikka eihän sekään ole totta... xD (oikeahan olisi varmaan: loppu elämä..loppu elämä..loppu elämä.. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, haha noi hokemat kuulostaa kovinkin tutuilta :D Mutta koska tuo suluissa oleva hokema on se oikea tavoite niin ajattelin, ettei mönkään mennyt viikko näin pidemmällä kaavalla mitään pilaa :) Tämä viikko eli viikko seitsemän on tähän asti mennyt nyt ainakin ihan kaikkien ohjeiden ja suunnitelmien mukaisesti *kop kop* ;)

      Poista
  3. Muistan sinun joskus puhuneen estenomin opinnoista jotain, oletko hakenut jo opiskelemaan? Minun piti hakea syksyllä aikuisten haussa Laureaan, mutta sitä ei näytä olevan tulevana syksynä haussa ollenkaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn hakuun tulevat aikuiskoulutukset on vielä julkaisematta, eli tarkoititko nyt kevään hakuja? Laurean sivuilla lukee, että ilmoittavat syksyn hakuun tulevista koulutuksista kevään aikana eli varmasti piakkoin :)

      Kevään haussa ei tosiaan aikuislinjaa estenomipuolelle ollut, sillä ne on yleensä ollut just siinä syksyn haussa ^_^

      Poista
    2. Siis mitäs kummaa! Sivuilla meinaan oli muutama päivä sitten tiedot syksyllä hakuun tulevista koulutuksista, ja jotain siitä, että aikuiskoulutusta ei ole enää "olemassakaan" ja aiemmat aikuiskoulutuksen muuttuu nimeltään monimuotokoulutuksiksi. Mutta nyt tosiaan kaikki on poistettu taas. Onpa perin outoa, mutta toivo siis elää vielä, ehkä sinne se estenomikin ilmaantuu tällä kertaa :)

      Poista
    3. Hätähousuilin, siellä se tieto oli edelleen hakeminen kohdan etusivulla. http://www.laurea.fi/fi/hakeminen/Sivut/default.aspx

      Ei ole tulossa estenomia hakuun :-----(

      Poista
    4. No höh, ei näyttänyt olevan joo :( Kiitos sulle kuitenkin infosta, oli hyödyllinen tieto mullekin :)

      Poista