AJATUKSIA PERHEEN PERUSTAMISESTA

En malttanut olla vihjailematta täällä epämääräisesti lähitulevaisuuden uusista haasteista ja katsoa kuinka moni veikkaa perheenlisäystä :P Tällä kertaa kyse on kuitenkin fyysisestä haasteesta, josta kerron lisää lähipäivinä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi vauva- asiaa ajatellut. Tällä hetkellä tuntuu, että blogit ja naamakirjan etusivu on täynnä vauvoja, lapsia ja masukuvia. Mua naurattaa aina nämä ihanat lasten suusta kommentit, kuten tämäkin tuttuni face- päivitys (nimet muutettu):

Äiti:" Huomenna saat pitää vapaapäivän, kun siskolla on lääkäri, sen sydän kuunnellaan." *pojalla huolestunut ilme*
Äiti: " Ei siinä mitään hätää oo. Täti vaan laittaa korviin sellaset jutut ja kuuntelee sellasella läpyskällä..."
Poika (7v.): "Äiti. Kyllä mä tiedän mikä stetoskooppi on!"

 Suloinen kummityttöni, joka täyttää kesällä jo 6v. :)

Olen itse vanhin lapsi ja ikäeroa veljen kanssa on kahdeksan vuotta, siskon kanssa jopa kaksitoista. Vanhempani saivat minut todella nuorena - äiti oli vasta täyttänyt seitsemäntoista ja isukki oli yhdeksäntoista. Vanhemmat erosivat ollessani kahdeksannella luokalla, jolloin äidin ja sisarusten kanssa muutimme kerrostalokolmioon. Olinkin useasti ihan omasta tahdostani lastenvahtina, koska mielestäni äidillä oli nuoruuden paras aika mennyt ihan ohi mua hoidellessa ja halusin antaa äidille vihdoin sitä omaa aikaa. Olin siihen aikaan muutenkin enemmän toisen "vanhemman" kuin siskon roolissa sisaruksilleni ja veljeni kutsuikin minua monta kertaa vahingossa siskon sijasta äidiksi. Mulla on edelleen tosi läheiset välit sisarusteni kanssa ja vaikka veli täytti juuri kahdeksantoista (ja käytännössä asuu tyttöystävän kotona) on musta ihanaa, että hän edelleen tykkää halata mua kun nähdään :P Neljätoistavuotias siskoni kysyi minulta vähän aika sitten saisiko hän muuttaa vaikka meidän vaatehuoneeseen ja nukkuakkin voisi kuulemma makuupussissa :P Kunhan hän ei vaan joudu muuttamaan Lappeenrantaan, kuten äitini on tässä viime aikoina "uhkaillut" :P 

Kaksi vuotta tulee avioliittoa täyteen heinäkuussa ja olen ollut osittain helpottunut ja ehkä vähän ihmeissänikin, kun kummankaan vanhemmat tai sukulaiset ei ole sanallakaan udellut meiltä perheen perustamisesta. Meille molemmille on kuitenkin ollut selvää, että ainakin yksi jälkikasvu olisi tulevaisuuden toiveissa, varsinkin kun miehen pienen suvun jatkuvuus on aika lailla meistä kiinni.  Tällä hetkellä kuitenkin vielä vaakakupissa painaa enemmän oma aika ja omat jutut, joten olemme suosiolla lykänneet yhteistuumin kaikki ajatukset perheen perustamisesta parin vuoden päähän :) Siihen asti Chika ja Roxie saa toimia meidän karvavauvoina ♥ Välillä töistä kotiin tullessa mua on odottanut olkkarissa näky, jossa koirille on tehty tyynyistä ja vilteistä omat pesät sohvalle ja Nurre istuu siellä niiden kanssa. Olen yrittänyt änkeä sohvalle, mutta en ole mahtunut kun "isin tytöt on nyt sohvalla" :P 

Mutta milloin aika on oikea? Onko sellaista olemassakaan? Miehen puolesta perheen perustaminen olisi voinut tulla kyseeseen jo nyt, mutta minusta ei vielä tuntunut siltä...hänenkään puolestaan :P Nurre ei ole nimittäin koskaan hoitanut lapsia, eikä hänellä ole sisaruksia. Väitän, ettei hän oikeasti tiedä mitä kaikkea vanhempana oleminen vaatii ja sisältää. Itse taas olen hoitanut sisarusten lisäksi todella paljon lapsia koliikkivauvoista taaperoihin ja leikki-ikäisiin, eikä mulla ole mitään harhakuvitelmia lapsiperheen arjesta. Toisaalta positiivista on, etten usko, että mun tarvitsee lukea ainuttakaan opusta lastenhoidosta kun se oikea aika vihdoin koittaa - mutta koska olen perfektionisti luen niitä varmasti siltikin :P

Meillä kävi itseasiassa hauska homma joskus ensimmäisen seurusteluvuoden aikana. Pelasimme jotain parisuhdepeliä ja siinä oli kysymys "Minkä nimen antaisit tyttölapselle". Kirjoitettiin molemmat vastaus omiin lappuihin, jonka jälkeen näytettiin ne toisillemme...niissä luki sama nimi! Eli jos joskus saamme tytön on hänelle nimi jo valmiina ;)

Tässä pienen pieni klippi omasta lapsuudestani vuoden -89 lopulta. Olen videolla paria kuukautta vajaa kaksivuotias nuori neiti, jolla on hirveä kampaus :) Toivottavasti osaan antaa tulevaisuudessa omalle lapselle yhtä hauskan lapsuusajan ja leikkiä hänenkin kanssa samoja leikkejä, joita minunkin kanssani on videolla leikitty :) Iskän jekut oli parhaita! :P