Tonttuilua

Joulu on jo ovella....noin niin kuin reilun kuukauden päästä ovella :P Laittakaahan siis postauksen alaosasta vähän joulumusaa soimaan taustamusiikiksi ennen kuin jatkatte lukemista ^_^

Olen ihan kunnon joulufiiliksissä kuunnellut joulubiisejä Glee:n, Frank Sinatran ja Michael Bublen tahtiin....ehkä vähän laulanut niitä meidän koirillekin :P Koirille siksi, että yksinäänhän nyt olisi suorastaan aivan rikollista laulaa joululauluja jos vaikka naapuritkin sattuisivat kuulemaan. Olen ollut arkipäivät yksinäni kotosalla Nurren ollessa Turussa duunissa. Olin melko varma, että meidän koirat näyttäisivät poroilta Nurren tullessa takaisin - niin paljon ne on saaneet tällä viikolla joululauluja kuulla :P

Olen ihan super jouluihminen ollut jo pienestä pitäen! Onneksi en tosin ollut yksini, sillä meillä oli tapana aloittaa kummityttöni äidin kanssa joulun odotus jo heinäkuussa puhumattakaan nyt siis koko viikonlopun kestävistä pikkujouluista ja tonttuilusta. Nyt moni miettii, että mikäs se sellainen tonttuilu on? Voin kertoa, että se on kahden ala-asteikäisen tytön älynväläys kunnon jouluvedätyksestä.


Tonttuilun tarkoitus oli saada pienet lapset uskomaan joulupukkiin, koska me koimme sen silloin äärimmäisen tärkeäksi asiaksi. Pukeuduimme siis tontuiksi ja menimme ystäväni vanhan päiväkodin pihan lähimetsään kilistelemään kulkusia ja huutelemaan toisiamme tonttunimillämme - Tiina & Tessa. Päiväkodin lapset kiinnostuivat meistä ja kutsuivat luokseen aidan viereen "Tontut älkää pelätkö ei me tehdä teille pahaa, me ollaan vaan lapsia!". Ystäväni vanhat tarhatädit hiukan tirskuivat ja kuuntelivat kun lapset kertoivat meille miten kilttejä olivat olleet ja mitä kaikkea he toivoivat pukilta lahjaksi. Yksikin pikkupoika kiukutteli äidilleen kotiinlähdöstä, mutta sillä valaistumisen hetkellä kun poika tajusi tonttujen läsnäolon merkityksen - pukille kulkeutuvien uutisten vaikutuksen lahjojen saantiin - pojalle tulikin jo kiire kotiin ja äidin kantamuksetkin hän olisi halunnut ottaa ;D

Taisimme tonttuilla jopa neljänä vuonna, vaikkakin olimme edelleen sen verran pieniä itsekin, ettei meille tullut edes mieleen kysyä lupaa tonttuiluun - meille riitti lasten, tarhatätien & vanhempien hymyt antamaan vihreää valoa ;D Viimeisinä tonttuiluvuosina heti kulkusten äänet kuullessaan lapset ryntäsivät aidan luokse "Tontut tuli, Tiina ja Tessa on täällä!" x) Taisi olla aika monelle tarhalaiselle marraskuun kohokohta ;D




Ollaanko siellä ruudun toisella puolen päästy jo joulufiilikseen? :)

6 kommenttia :

  1. Awww, ihania ootte olleet, oikein tuli joulumieli tästä :))

    VastaaPoista
  2. Ihanaa :D kyllä ovat lapset olleet mielissään! Et haluis meidänkin päiväkodin portin taakse tulla tonttuilemaan? ;)
    Me on harrastettu samaa joskus mun pikkusiskolle ja sen kavereille, ikkunan takana käytiin juoksemassa tonttulakit päässä.

    Toissa vuonna nähtiin tonttuja päiväkodin pikkujouluaamuna, mutta se olikin liian jännä juttu alle 3-vuotiaiden ryhmässä :D monet vanhemmat kun alkavat kiristämään lapsia tontuilla tosi aikaisin, eikä kaksivuotiaalla ole mitään mielikuvaa edellisvuoden joulusta. Niinpä tonttuja ei yhdistetä siihen mukavaan joulutunnelmaan, vaan ne ovat jotain pelottavia olentoja jotka eivät tykkää kiukuttelusta. Aika monta lapsukaista purskahti siis itkuun, ja hetki kesti vakuutellessa että ne on oikein kilttejä ja ihania tonttuja! :D Onneks tontut toivat koko ryhmälle yhteisen pikkujoululahjan, ja päivän päätteeksi jo kerrottiin innoissaan, mitä me tontuilta saatiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oli se ihanaa aikaa se ^_^

      Hui kamala, ei varmasti olisi heti käynyt mielessä, että vastaanotto tontuille ei olekaan kovin positiivinen - voi pienet ;D En onneksi muista, että meidän tonttuillessa pienemmät lapset olisivat silloin olleet mitenkään peloissaan - ehkä tontuilla pelottelua ei harrastettu silloin niin paljon....tai sitten meillä oli vaan tosi kilttejä lapsia jotka ei ole olleet koskaan tuhmia ;D

      Poista
  3. Mä en ole vielä kehdannut ottaa joulujuttuja esille. Vasta sitten joulukuussa, niin kissalla ei ole niin paljon aikaa tuhota kaikkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa teidän kissallahan on ihan pian tiedossa kissanpäivät ;D

      ps. Meidän naapuri veti kyntteliköt esiin jo elokuun lopussa.... x)

      Poista