KUN MIKÄÄN EI MENE NIIN KUIN ELOKUVISSA -__-'

1. Päivää ennen juhannusta sain tietää, että en saanut sitä työpaikkaa, josta täällä kerroin. Harmittaa todella, sillä se olisi ollut mulle ihan täydellinen. Olin jo tosi toiveikas, kun olin päässyt 1600 hakijan joukosta haastatteluun ja selvinnyt siitä vielä viimeiseen haastatteluun, jossa oli enää 70 hakijaa.

2. Nykyisessä työpaikassani vaihtuu omistaja ja sain tiedon uudelta omistajalta, että minulle riittää töitä vain elokuuhun saakka ja samalla työtuntini vähenee radikaalisti - palkkani on kuulemma rasite firmalle, joka voi nyt palkata halpaa kesätyövoimaa. Työkkäri ja Kela tulee siis tutuksi enemmän tai vähemmän.

3. Edelliset kohdat huomioon ottaen meidän melkein jo ostettu matka Barcelonaan on pakko unohtaa *iso huokaus*. Koirille oli jo hoitajat ja matkalle lennot ja hotellit, sekä aktiviteetit chekattu. Onni onnettomuudessa kai oli, että emme kerenneet matkaa ostamaan ennen tietoa mun muuttuneista työkuvioista. Tästä huolimatta tehdään kyllä lauantaina pieni päiväreissu lohdutukseksi, josta kerron teille lisää myöhemmin tällä viikolla.


4. Chika on ollut tänään kipeä. Aamulla se punki mun kainaloon täristen ja nieleskellen. Se oli selkeästi pahoinvoiva eikä halunnut liikkua tai syödä. Soitinkin heti aamulla eläinlääkärille ja sovittiin, että katsellaan nyt vielä tilannetta - jos huomenna vielä oireita niin eläinlääkärireissu on edessä. Nyt kuitenkin illalla Chika näytti jo paremmalta - ei tärise tai nieleskele, riehuu normaalisti ja ruokahalu on palannut. Epäilen vatsavaivoja kun oireet menivät noin "nopeasti" ohi. Roxien käytös Chikaa kohtaan on ollut kyllä tosi hellyttävää - se ei poistunut kaverinsa viereltä hetkeksikään (kuvia blogin fb-sivulla).

5. Bikini Challenge vko 10 postaus tulossa tällä viikolla, mutta tähän listaan päästessään voin sanoa rehellisesti, että viimeinen Bikini Challenge viikko meni ihan penkin alle.

6. En tiedä onko kukaan edes huomannut, mutta tämän kuun Livbox postausta ei ole blogissa näkynyt. LivBox oli ensin mennyt väärään postiin ja nyt viimein kun sen sain haettua on mun iho kiukutellut ilmeisesti kloorista viime viikon uimahallireissun jälkeen. Tuotteet on siis vielä testaamatta vaikka kuinka haluaisin niitä kokeilla ja tehdä niistä postausta. Vastoinkäymisistä pienin, mutta...

“It is a truth universally acknowledged that when one part of your life starts going okay, another falls spectacularly to pieces.”
― Helen Fielding, Bridget Jones's Diary

Löytyihän se leffa johon voin samaistua! Kiitos ja anteeksi, Kitty kuittaa ^_^


12 kommenttia :

  1. Voi ressukka! Joskus elämä sitten tarjoaa ihan urakalla näitä katastrofielokuva-momentteja :/ pää pystyyn ja paljon halauksia! Seuraavaksi täytyy tapahtua jotain tosi kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna ♥ Todella toivon, että näiden juttujen jälkeen on pakko olla niiden kivojen vuoro ^_^

      Poista
  2. Ja mä ainakin huomasin että sun livbox-esittely puuttui! Sain omanikin niin myöhään kun en ollut kotona, etten jaksanut enää alkaa kirjoittaa koko juttua :p paranemisia koirulille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin myös, että sun puuttui varsinkin kun omani sain niin myöhään niin ajattelin, että olisin voinut stalkata sulta boksin sisällön :P Kiitos, Chika on nyt niin kuin ei mitään olisi ollutkaan - edes jotain hyvää siis! :D

      Poista
  3. Koska elämä ei mee niin kuin elokuvissa, niin huomenna vien sut elokuviin! In Your face LIFE! Ha-ha! :D

    VastaaPoista
  4. Mä luulin aamulla kommentoineeni, mutta näköjään se oli kadonnut bittiavaruuteen. Mutta siis mulla pisti heti ekaksi silmään, että minkä alan tessin mukaan työnbtekijän voi irtisanoa tuosta syystä? Jos irtisanoo tuotannollisten ja taloudellisten syiden vuoksi, niin silloin ei kyllä voi palkata uuttakaan työvoimaa. Jos ois noin helppo päästä eroon kaikista "kalliista" työvoimasta, niin eihän kellään olisi pitkäkestoisia työpaikkoja. Mä ottaisin kyllä nyt ihan eka selvää onko toi edes laillista, ja tappelisin asiasta niin että saisin jotain korvauksia edes. Etsisin toki uuden työpaikan, koska kuka nyt tollasen ääliön kanssa haluaisi tehdä töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, oon samaa mieltä sun vikasta lauseesta ja ihana kun oot niin liekeissä mun puolesta ♥ Mulla siis vaihtuu periaatteessa työnantaja tässä omistajanvaihdoksessa. Liikkeen uusi omistaja ei ole velvollinen palkkaamaan mua, koska olen edelliselle omistajalle tehnyt hommia vuokratyöfirman kautta toimeksiantona. Olen ollut vuokratyöfirmaan työnantajana tosi tyytyväinen, sillä he on pitänyt tosi hyvin meidän työntekijöiden puolia ja palkat tulleet aina tessin jokaisen pilkun mukaan. Tässä tapauksessa se tosin on nyt huono juttu, koska aikaisemman omistajan listoilla olevat työntekijät siirtyvät uudelle omistajalle automaattisesti - eli ei me vuokratyöfirman kautta olleet työntekijät.

      Poista
  5. Okei no se muuttaakin tosiaan asian! Tosi harmi että näin kävi, mutta nyt vaan sitten uutta matoa koukkuun. Ja joo, mä oon näistä asioista aina aika lämpönen entisenä ammattiosastoaktiivina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, ei sitä koskaan vaikka tämä olisi hyvä juttu jonkun paremman tilaisuuden kannalta, jota ei vain ole vielä eteen saapunut :)

      Poista
  6. Ounou! Nyt oli kyllä harmittava postaus, eniten harmittaa ette saanut sitä työpaikkaa! Se haastattelupostaus kun oli tosi mielenkiintoinen ja kuulosti tosi kivalta työpaikalta. Ja kamalan kökköä myös tuo nykyisen työpaikan lähteminen niin sanotusti alta... :( Hei tsemppiä! Toivottavasti edes säät paranee, jotta pääsisit nauttimaan kesästä lyhyempien työpäivien myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se muakin tässä eniten harmittaa ja kun todella harvoin tulee sellaista duunia eteen, johon haluaisi oikein tulen palavasti päästä. Ja oikein viimeinen silaus oli tosiaan samalle päivälle vielä tieto nykyisen duunin kohtalosta...ei todella ollut mun päivä :P

      Iso kiitos tsempistä, onpahan ainakin enemmän aikaa bloggailla, nauttia kesästä, hyvistä kirjoista ja treeneistä :)

      Poista