HERKULLINEN KENKÄMUOTI KEVÄT/KESÄ 2014

Viime keväänä teki mieleni korallin sävyä kynsiin ja korvakoruihin, kun taas tänä keväänä samaa väriä himoitsen kengissä. Nuo Vansit on vaan niin ihanat, ei ollut epäilystäkään ostanko ne vai en. Toistaiseksi olen niitä käyttänyt vain töissä parempia kelejä odotellessa. Aivan tasapohjaisia kenkiä en pysty pitämään, joten sisäkorko näissä on ollut kyllä ihan must!

Myös perushyvät Vagabondin mustat nahkaballerinat päätyvät pian omaan kenkähyllyyn. Viime vuoden Aidaan verrattuna mielestäni Fimi on paremmin istuva ja jopa aavistuksen kapeampi malli. Myös ruskea väri houkuttelee, sillä se on aikasta kaunis sävy livenä, eikä se ole ihan noin punertava, kuin alla olevassa kollaasissa. Jääkin vielä nähtäväksi sorrunko ostamaan omaan jalkaan täydellisesti istuvat ballerinat kahdessa värissä ;)

Voi, että mitä ihania herkkusia, namusia ja pikku söpöläisiä  kevään/kesän kengistä löytyykään! Ainakin on mistä valita! Kevään ja kesän kenkämuodissa on yllättävän monta linjausta samanaikaisesti. Löytyy graafisuutta & kontrastia, ilmavuutta & läpinäkyvyyttä, kirkkaita "color block" värejä sekä pastellia, kukkakuvioita & kimallusta. Takuulla jokaiselle jotakin.


IN LÖÖÖV

Erityisesti silmään on pistänyt, että aasian muotimekassa Soulissa ja Tokiossa suht skrodet peeptoe nilkkurit on nyt tosi kovaa huutoa (himoitsen Uuzonen nilkkureita, kollaasissa nro.14 :P). Saakin nähdä miten ja milloin kyseinen trendi rantautuu Suomeen, kun Suomi on näissä asioissa aina niin paljon jäljessä. Color Block ballerinat ja avokkaat on kanssa niin


ANTEEKSI MITÄ? O.O

Toinen kuumaakin kuumempi juttu aasiassa näyttäisi olevan läpinäkyvyys erityisesti ballerinoissa. En nyt sitten tiedä onko se kovinkaan kiva juttu, kun monissa malleissa materiaali ei ainoastaan kuulla läpi vaan jalan näkee oikeasti ihan kunnolla kengän läpi :P Aika usein näissä on vielä käytetty läpinäkyvää muovia, joten voin kuvitella miltä hikoileva jalka kesähelteellä kenkää vasten näyttää....hyii! Ja tottakai juuri tämä trendi rantautuu Suomeen kerrankin suht ajallaan. Tuskin maltan odottaa ;P


Psst. Vivienne Westwoodin Dragonladyt eivät ole uusimmasta mallistosta, mutta pääsivät tähän kollaasiin kuolattuani niitä nyt vuoden päivät :P

1. AM Chics 22 €  2. Scapa 69,95 €  3. Vagabond - Fimi 69,95 €  4. Vagabond - Fimi 69,95 €  5. Vans - Authentic 69,95 €  6. Vivier 57,90 €  7. Diego Dolcini 224,95 €  8. Diego Dolcini 284,95 €  9. Kiomi 74,95 €  10. ImVely 68,20 €  11. Reneve 76,50 €  12. Laura Biagiotti 37,90 €  13. Laura Biagiotti 37,90 €  14. Uuzone 65,45 €  15. Vivienne Westwood Anglomania + Melissa - Ladydragon 144,95 €  16. Vivienne Westwood Anglomania + Melissa - Ladydragon 189,95 € HUOM! Hinnat ovat verkkokauppojen hintoja postauksen päivämäärältä. Kenkien 1,6,10,11 ja 14 hinnat & kuvat YesStyle ja loput Zalando.


Herääkö teillä ajatuksia kevään ja kesän kenkämuodista? :)

16 kommenttia :

  1. Oi, kevätkengät! <3 ihan paras aika vuodesta kun saa alkaa suunnitella uusia tennareita ja balleriinoja... oijoi! Nuo peeotoe nilkkurit ois niin ihania, epäilen vaan että taitavat hiertää aikalailla varpaita... voi olispa jo kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun vaan pääsisi jo niitä käyttämään! Nyt on ollut niin ihania kevätpäiviäkin, että huomaa vihdoin tässä heräävänsä jostain talvihorroksesta, kun valoisa aika pitenee :)

      Täytyy ilmeisesti etsiä sellaiset peeptoe nilkkurit, jotka olis tosi pehmeetä nahkaa :) Nuo synteettiset tosiaan kyllä melko takuuvarmasti hiertää, ellei malli satu olemaan kuin jalkaan valettu - jota se harvemmin on :o)

      Poista
    2. Jep, kyllä nyt näyttää jo aika valosalta (takatalvea odotellessa...) Täytynee alkaa metsästää täydellisiä nahkaisia nilkkureita!

      Ps. pistin tänään sairaspäivän kunniaksi pystyyn oman blogin -hankalampaa kuin odotin! :D Onko hyviä vinkkejä aloittelijalle? :)
      Saa käydä kurkkaamassa: http://mylifeandthatcat.blogspot.fi/

      Poista
    3. Kivaa, hei kävin heti jättämässä kommenttia! :) Vinkkeinä ei kai muuta kuin, että isommat kuvat olisi kivoja ja lukijat gadget ("google käyttäjäraati") kannattaa lisätä esim.sivupalkkiin. Niistä on hyvä aloittaa :)

      (Lukijat gadget löytyy: ulkoasu-->lisää gadget-->muita laajennuksia (vasemmassa palkissa) ja sieltä sitten valitset sen lukijat gadgetin).

      Poista
    4. Hei kiitos, arvaa etinkö sitä gadgetia, mutta en ees huomannut tuollasta "muita laajennuksia"-kohtaa, pysyin vaan niissä perusjutuissa :D aina oppii uutta... jee, ekat kommentit! ;)

      Poista
    5. Hih, arvasin kun en itsekään silloin joskus huomannut koko sivupalkkia ;D Jee jee, ensimmäiset monista! ;)

      Poista
    6. Hei, ootko kokeillut toimiiko sulla vieläkään tuo google-käyttäjäraati? Mulla ei toimi millään sivuilla, enkä mistään löydä mitään tahoa minne voisin asiasta valittaa.. onko sulla google+, eikai se siihen voi liittyä? Huoh!

      Poista
    7. Ei toimi vieläkään, eli en pysty liittymään minkään blogin lukijaksi vaan herjaa edelleen tyyliin: yritä myöhemmin jne. En usko, että liittyy google+:aan ja kokeilin jo vaihtaa selaintakin jos ongelma oliskin ollut siinä (mulla firefox ollut ihmeellinen viime aikoina), mutta ei se ongelma ollut siinäkään. Ongelman ydin taitaa olla itse gadgetissa :( Yleensä nämä kyllä on korjaantuneet pian googlen toimesta. Oikeaa valituskanavaa en osaa kyllä sanoa, sitä en minäkään löytänyt :( Toivotaan, että asia korjaantuu pian :)

      Poista
    8. Googlailin vähän ja selvisi sen verran, että ilmeisesti ongelma on kaikilla :( Tuo Google käyttäjäraati kulkee englanniksi nimellä Google Friends Connect eli GFC.

      Poista
    9. Huoh, tähän tulokseen minäkin tulin..onpa tylsää. Tätä on nyt kuitenkin ollut monta viikkoa jo,toivottavasti se korjataan pian! Jossakin epäiltiin että se olis ihan Googlen tahallinen bugi, että tuo voitais poistaa ja korvata plussalla. Saas nähdä tekeekö ne sille jotain... Ei kauheasti inspiroi kirjottamaan kun on yksi lukija ;D

      Poista
    10. Niin se on vähän kökkö, kun et näe kun sen yhden, vaikka sulla voi olla vaikka kuinka monta (esim. minä! :D). Sun kannattaa tutkia myös bloglovinia jos ottaisit sen toiseksi "lukijakanavaksi" käyttäjäraadin rinnalle :)

      Muistaakseni google korvasi plussalla google readerin johon tuo käyttäjäraati silloin liittyi. Toivotaan, että readerista jäänyt käyttäjäraati nyt kuitenkin pysyisi, kun se plussa on ihan kökkö :D

      Poista
    11. Paitsi, et eikö sulla muuten ole jo bloglovin? Se on kyl ihan hyvä ja kätsä tapa lukijoidenkin seurata postauksia ^^

      Poista
    12. On se bloglovin siellä. Ehkä se riittää, jos tuo google kerta temppuilee :)

      Poista
    13. Blogilistaan kannattaa myös liittyä niin se + bloglovin ja temppuileva google käyttäjäraati muodostaa aika hyvän combon :D Aina on edes yksi mikä toimii :D

      Poista
  2. Mistähän nuita ImVelyn ihania kenkiä kuvassa 10 saisi? En netistäkään löydä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kökkö, ne on näköjään jo myyty loppuun YesStylesta :( Itse olen siis nähnyt ImVelyn kenkiä myynnissä vain siellä.

      Poista