MAAILMAN PARAS KÄSIVOIDE?

Ennen kuin jatkan Espanjan reissupostauksia niin pakko kertoa, että nyt on kuulkaa käsivoide -rakkautta ilmassa! Syyskuun LivBoxissa tullut L’Occitanen Shea Butter Hand Cream vei sydämeni puolessa minuutissa eli jo heti ensimmäisen levityskerran jälkeen. Koska ihan kevyin perustein ei voi mitään tuotetta väittää maailman parhaaksi päätin, että tämä vaatii nyt ihan oman postauksen.

Olen aina ajatellut, että talvella hyvän kosteuttavan käsivoiteen pitää olla tuhtia ja myös tuntua rasvaiselta...olla käsiRASVAA. Ainoa vaan, että inhoan sitä jälkifiilistä jolloin et voi edes voiteen imeydyttyä koskea mihinkään jättämättä rasvaisia sormenjäkiä. Kokeilin kevyempiä vettä sisältäviä voiteita, mutta ne sai mun kädet kirvelemään ikävästi eikä kosteutuksen tehokaan aina riittänyt. Olenkin vienyt näitä käsivoiteita töihin työkaverien käytettäväksi ja vakuuttanut Nurrenkin käyttämään näitä mun hylkäämiä käsirasva raukkoja. Täysiä puteleita on niin sääli heittää poiskaan.

Mulla iho kuivahtaa jo heti ilmojen kylmetessä viimeistään loppusyksyn aikana. Kesällä menee melkein mikä vaan käsirasva, mutta syksyllä ja talvella tarvitsen kunnon tehovoiteen. Täydellisen voiteen löytämistä on hankaloittanut se, etten kestä lähmäistä jälkifiilistä, mutta silti tehoa pitäisi löytyä ilman kirvelyä. Hyvän käsirasvan metsästys onkin edessä joka syksy. Joka syksy siitä syystä, etten ole vielä löytänyt omaa holy grail käsivoidetta. Mutta nyt voin sanoa, että enää ei tarvitse etsiä, mun holy grail käsivoide on vihdoin löytynyt! En osaa nyt kuvailla miten voi ihminen olla onnellinen näin pienestä asiasta ;D





L’OCCITANE
Shea Butter Hand Cream

"Erittäin kosteuttava ja ravitseva käsivoide, sisältää 20 % sheavoita."

Muistan lukeneeni, että tämä  L'Occitanen käsivoide on niin suosittua, että sitä myydään maailmassa joka kolmas sekunti - korjatkaa jos olen väärässä. En ihmettele yhtään sillä tämä käsivoide oli mullekin rakkautta ensilevityksellä.

Voide levittyy kuin unelma ja imeytyy nopeasti melko tuhdista koostumuksesta huolimatta. Ehkä parasta tässä voiteessa on se, että imeytymisen jälkeen voide jättää melko mattaisen jopa puuterimaisen pinnan. Iho tuntuu todella hyvin kosteutetulta, mutta ei siis ollenkaan rasvaiselta tai tahmaiselta. Voiteen imeydyttyä puolen minuutin jälkeen mulla meinasi suu loksahtaa auki tästä mattaefektistä ja mietin voiko se oikeasti olla mahdollista! :D  Voide jättää jälkeensä silkinpehmeän ihon ja omaan silmään käsien ihonsävykin jopa näyttää tasaisemmalta.

Käsivoiteen tuoksu on miellyttävä - melko mieto, muttei silti olematon. Levitettäessa voide ei tuoksu niinkään, mutta sen imeytyessä iholle tuoksu mielestäni voimistuu aavistuksen.

I ♥_ this!

INCI: Aqua/Water, Butyrospermum Parkii (Shea Butter), Glycerin, Dimethicone, Cetearyl Alcohol, Glyceryl Stearate, Linum Usitatissimum (Linseed) Seed Extract, Mel Extract/Honey Extract, Prunus Amygdalus Dulcis (Sweet Almond) Fruit Extract, Althaea Officinalis Root Extract, Cocos Nucifera (Coconut) Oil, Brassica Campestris (Rapeseed) Sterols, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Extract, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Xanthan Gum, Parfum/Fragrance, Polyacrylamide, Peg,100 Stearate, Propylene Glycol, C13-14 Isoparaffin, Ceteareth-33, Alcohol Denat, Laureth-7, Benzoic Acid, Dehydroacetic Acid, Phenoxyethanol, Benzyl Alcohol, Benzyl Benzoate, Hydroxyisohexyl 3-Cyclohexene Carboxaldehyde, Linalool, Citronellol, Butylphenyl Methylpropional, Coumarin, Alpha, Isomethyl Ionone, Hexyl Cinnamal, Limonene, Geraniol.


Onko teillä kokemusta L’Occitanen tuotteista? 
ps. LivBoxin muut tuotteet vaativat vielä pidempää testailua ennen varsinaista LivBox postausta ;)

12 kommenttia :

  1. Koin aivan samanlaisen rakastumisen tunteen otettuani tällä viikolla Livboxin pikkuruisen käsivoiteen käyttöön! Ihana, ihana, ihana! Ensimmäinen L'Occitanen tuote, jota kokeilen ja ei voi kuin kehua :) Aion ehdottomasti tilata tuota samaa käsivoidetta myös täysikokoisen version ja ehkäpä samalla voisi kurkata, löytyisikö tuotemerkin valikoimasta jotain muutakin mielenkiintoista, veikkaan että löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Just mietin josko sitä hakisi sen jalkavoidenäytteen, jonka saa sillä boksissa tulleella lappusella. Tai ainakin jos tilaa käsirasvan netistä niin pitänee muistaa näppäillä se jalkavoidekoodikin siihen ostoskoriin :D Ostin muuten joskus Lissabonista L'Occitanen myymälästä semmosen sitruksisen suihkugeelin ja se oli tosi ihana, vaikkakin megatyyris suihkugeeliksi (melkein 30€).

      Poista
  2. Mä ostin tätä Köpiksen lentokentältä hetken mielijohteesta, kun kassajonossa tuijottelin käsiäni. Ei ole tarvinnut katua, heitän tätä käsiin aina työpäivän jälkeen, ja voin bussissa, nykyään autossa koskea mihin vaan ja tehdä mitä vaan. Loistavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras heräteostos ever! :D Just tuo ominaisuus, että voi koskea mihin vaan vaikka olisit just pari minuuttia sitten rasvannut kädet on ihan mahtava!

      Poista
  3. Täytyykin kokeilla tätä, nimittäin mun syys- ja talvikädet on jotain aivan kammottavaa ja yököttelen semmoisen limapinnan jättäviä rasvoja, niin jää häpeällisen usein kädet rasvaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tämän kanssa voi sanoa kyllä hyvästit tahmatassuille! En ole koskaan käyttänyt vastaavaa voidetta ja mä olen sentään kokeillut vaikka kuinka monta käsivoidetta lukuisilta brändeiltä, jopa neljältä eri mantereelta :P

      Poista
  4. Minusta body shopin hamppu käsivoide on yhtä hyvä. :)
    SMSM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulla TBS hamppuvoide toimii :) Käytin itse kaksi tuubia kyseistä voidetta viime talvena ja vaikka voide ei jätä niin rasvaista fiilistä kuin monet muut voiteet oli töissä tietokoneen näppäimistö ja hiiri ihan hamppuvoiteessa senkin jälkeen kun tuote oli "imeytynyt". Kosteutusteho siinä on kyllä kohdillaan, mutta muutoin jätti mun makuun liian tahmaisen fiiliksen.

      Poista
    2. Kyllä, meinasin tosin aiemmin itsekin sanoa, että itse en hamppu, tai muitakaan käsivoiteita, käytä kuin iltaisin, jolloin aivan täydellisen nopea imeytyvyys ei ole suurin kriteeri. Tää Occitane imeytyy kyllä kummallisen hyvin ollakseen niin kosteuttava. :)
      SMSM

      Poista
    3. No siinä tapauksessa en ihmettele ollenkaan :) Voisin itsekin käyttää iltaisin rasvaisempia käsivoiteita, mutta kun koirat punkee syliin ja kainaloon niin mulla olisi pian sellaset karvarukkaset käsien tilalla :P Eli täällä todella imeytyvyys on kriteeri nro.1 ;D

      Poista
  5. No oliko kyllä harvinaisen hyvää käsivoidetta, ei voi muuta sanoa. Tiedän myös just sen karvarukkaset-fiiliksen, joten ihan huippua jos rasva imeytyy nopeampaa kuin kissankarvat ehtii tarttua ;p eikä se rasvaturkkinen kissakaan ole niin kivan näköinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no ei ole ei...emännälle karvarukkaset ja kissalle sleepattu wet-look :P

      Poista