BLONDI, BRUNETTE VAI PUNAPÄÄ?

Eli se ainainen tukkakriisi ennen kampaajalle menoa. Leikkaustoive mulla on jo aika selvillä, mutta se väri! Viime syyskuussa, edellisen kampaamokäynnin jälkeen hiukset näyttivät tältä. Otsatukkaa olen tietysti tässä välissä leikannut, mutta vaikka viime käynnistä onkin aikaa olen pärjännyt värin kanssa loistavasti ja tyvikasvu on sulautunut oikein kivasti pituudessa olevan sävyn joukkoon. Taittoväri toisaalta on lähtenyt jo aikoja sitten, eli hiusten pituus on päästänyt jo lämpöä aika "kivasti" läpi.


Nyt tekisi mieli pitkästä aikaa jotakin tummempaa, mutta vaikka kuinka sitä haluan olisi tietysti fiksumpi kokeilla ensin vaaleampia sävyjä, kun tämänhetkinen pohja on niille ihanteellinen. Sitten herää kysymys voisiko se olla jotain vähän kupariin menevää vai kenties jotain kylmään hiekkaan taittuvaa. Vai sitten kuitenkin sitä tummempaa...niinpä niin. En yhtään tiedä, mutta jotain uutta sävyä hiuksiin olisi kiva saada...saanko kaikki? Taisin unohtaa vielä mainita, että kampaaja on tänään :P

kuvat: pinterest & elle.com


6 kommenttia :

  1. Jotain mansikkaista <3 Meinasin saada halvauksen, kun luin että jotain tummempaa. EIIII! Huusi pää. Kun toi vaalea on niin hyvä sulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitsa! :) Haha, no voit kuvitella mun ilmeen, kun Nurre sanoi, että haluaisi mulle mustan tukan! Siis MUSTAN! Miehet... :P

      Mansikkaa <3 Päädyttiin vielä vähän vaalentamaan pohjaa ja lopullisesta väristä tuli jotakin vasemman laidan ylimman ja alimman kuvan välistä :) Kaavailtiin, että lähempänä kesää voisi sitten laittaa jotakin mansikkaa/vaaleaa kuparia. Saa vähän useammin vaihtelua ja tukka pysyy silti hyvässä kunnossa ^_^

      Poista
  2. Mä olen ehdottomasti sellaisen punertavan/kuparin kannalla! Sellainen suhteellisen vaalea kuitenkin. Ginger <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tulikin nyt vielä blondimpi! :P Jotain mansikkaa/vaaleeta kuparia kaavaillaan lähempänä kesää ellei mieli muutu taas sitä ennen! ^__^ Lueppa vielä tosta Heidille laittamastani kommentista minkä värisen tukan Nurre olis mulle halunnut... :P

      Poista
  3. Voi miten kiva blogi täältä löytyi! :) lukijaksi jäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun tykkäät! Toivottavasti postaukset tulevaisuudessa myös miellyttävät :) Kurkistin muuten blogiisi ja ihastuin, eli ei liene yllätys, että liityin lukijaksesi :)

      Poista