KOREALAISTA KATURUOKAA - HODDEOK ( 호떡 )

Olen totaalisen koukussa korealaisiin tv-sarjoihin enkä ole nähnyt yhtäkään sarjaa, jossa ei tehdä kasvonaamioita tai ruokaa. Villitys aasialaiseen kosmetiikkaan lähtikin alunperin näistä sarjoista ja nyt on vuorossa korealainen ruoka. Miten fiksulta tuntuukaan kuolata ruudun läpi ruokaa, jota ei ole edes ikinä maistanut. Otin sisäistä kokkia niskasta kiinni ja päädyin tekemään korealaisia pannareita, joista tulikin aikamoista nannaa ja niitä oli hauska paistaa.


Perinteinen korealainen Hoddeok (lausutaan jotakuinkin ho-ttok) on makea "pannukakku", jossa siirappinen fariinisokerista, kanelista ja pähkinöistä tehty täyte. Näitä herkkuja myydään Etelä-Koreassa esim. Soulin katujen lukemattomissa ruokakojuissa. Kojuista löytyy myös muita versioita, kuten Japchae Hoddeok, jonka täyte koostuu nuudelista ja kasviksista.

Päätin tehdä perinteisiä makeita Hoddeok pannareita, sekä oman suolaisen version, jossa länsimaalaisempi jauheliha-mozzarella täyte. Periaatteessa näihin voi tunkea (kyllä, tunkea on näiden tapauksessa se oikea termi) sisälle mitä vain esim. ajattelin jossain vaiheessa kokeilla täytteeksi niinkin villiä yhdistelmää, kuin kermajuustoa ja mustikoita.

Alkuperäinen resepti on Maangchin, mutta olen saattanut tehnyt reseptiin pienen pieniä muutoksia. Maangchin blogista löytyy myös video näiden teosta :)

TAIKINA (8 pannaria):
4,5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä (veden täytyy olla kuivahiivaa varten +42°C)
2 tl kuivahiivaa
1 rkl rypsiöljyä (vaihtoehtoisesti voit käyttää myös seesamiöljyä)
2 rkl sokeria
½ tl suolaa 

1. Sekoita ensin lämmin vesi ja kuivahiiva keskenään ja lisää sen jälkeen mukaan öljy, sokeri ja suola.

2. Lisää joukkoon vehnäjauho ja sekoita käsin tai lastalla. Suosittelen sekoittamaan lastalla tai vastaavalla, koska taikina on erittäin tarttuvaa sorttia.

3. Laita kansi kulhoon tai peitä kelmulla. Anna kohota huoneenlämmössä vähintään 60 minuuttia.


4. Tunnin aikana taikina kohoaa vähintään kaksinkertaiseksi. Irroita taikina kulhon reunoista kuplien vähentämiseksi, jonka jälkeen anna taas taikinan nousta n. 10-20 minuuttia.

5. Valmista täytteet sillä aikaa kun taikina nousee.

TÄYTTEET (jos haluat tehdä 4 suolaista ja 4 makeaa, puolita täytteiden määrät)

Makea (täyte kahdeksaan pannariin)
1½ dl fariinisokeria
1tl kanelia
2rkl saksanpähkinärouhetta

Sekoita kaikki ainesosat keskenään. Vinkki! Jos haluat laittaa pannareihin runsaasaammin täytettä voit laittaa 2dl fariinisokeria ja 3rkl saksanpähkinärouhetta.


Suolainen (täyte kahdeksaan pannariin)
200g sika-nauta jauhelihaa
½ pss Santa Maria Taco Spice Mix
100g mozzarella juustoraastetta

Valmista jauheliha Spice Mix pussin ohjeiden mukaan (tarvitset jauhelihan ja mix pussin lisäksi vain vettä). Jauheliha ja juusto kannattaa laittaa kulhoihin, joista ne on helppo sitten annostella taikinapallojen sisään.

6. Kaada valmis taikina hyvin jauhotulle alustalle/pöydälle. Älä vaivaa taikinaa pöydällä, vaan jauhota kädet hyvin ja taputtele siitä söpö mötikkä. Koska taikina on niin tahmeaa käytä takinan pötkyläksi taputteluun runsaasti jauhoa. Jaa pötkylä puoliksi katkaisemalla se peukalolla ja etusormella. Jatka pötkylöiden jakamista tällä tekniikalla, kunnes sinulla on kahdeksan yhtä suurta taikinapalaa ;)


7. Pyörittele taikinapalat palloiksi pöydällä olevissa jauhoissa, jotta taikinan tahmaisuus katoaa. Tämän jälkeen ota yksi taikinapallo käteen ja litistä se, jotta voit lisätä täytteen sen keskelle. Täytettä mahtuu n.1-2rkl. Täyte kannattaa hellästi painaa lusikalla taikinaan, jotta se on helpompi sulkea ja täytettä mahtuu vähän enemmän. Kun täyte on laitettu nostele reunat yhteen niin, että saat taikinan taas palloksi. Laita sivuun odottamaan paistoa ja toista vaiheet täyttämättömille :)


8. Näiden paistaminen vasta hauskaa onkin! Paista paistinpannulla runsaassa öljyssä kerrallaan 1-3 täytettyä taikinapalloa n.30 sekuntia, jonka jälkeen käännä ja litistä ne lastan avulla. Anna paistua noin minuutti, jonka jälkeen käännät pannarit uudelleen, laitat kannen päälle ja käännät lämmöt pienelle. Anna olla kannen alla minuutti, jonka jälkeen pannareiden pitäisi olla kullanruskeita ja valmiita lautaselle. Jos makeassa versiossa täytettä on paljon anna olla vähän kauemmin kannen alla, jotta sokeri kerkeää sulamaan siirapiksi.


9. Syödään heti, kun pannarit on jäähtyneet sen verran, ettei kieli pala :) Nom nom!

Kuvassa halkaistuna makea pannari (alempi) ja suolainen (ylempi). Täytteen määrä ja paistolämpö ovat kohdanneet jos makeiden pannarien sokeritäyte on sulanut siirapiksi ja suolaisten juusto kunnolla sulanut.

잘 먹겠습니다 ! ;)
ts. hyvää ruokahalua :)


6 kommenttia :

  1. Oi nam, näyttää todellakin herkullisilta! Nyt alkoi täälläkin kuola valumaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistu niin hyvältä! Toinen taikina viikon sisään on parhaillaan keittiössä kohoamassa ;D Samat täytteet tulossa väliin, mutta ehkä ens taikinaan keksin jonkin uuden täytteen :)

      Poista
  2. Oi, noiden on pakko olla hyviä :)

    VastaaPoista
  3. Jes - uusia reseptejä kokeilulistaan :) Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Herkullisen kuuloisia! Ja kiitos vielä naamioista, paketti kolahti eilen postiluukusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorastaan suli suussa! :) Hui, menipäs postilla pitkä aika saada paketti perille jos se vasta tiistaina tuli :S Toisaalta pääasia kai, että perille löysi :)

      Poista