Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Treeni. Näytä kaikki tekstit

LIIAN MONTA RAUTAA TULESSA?

Elossa ollaan hiljaiselosta huolimatta! Nyt on nimittäin käynyt niin, että olen ahnehtinut tälle syksylle ehkä vähän liikaakiin ohjelmaa o.O

Mun on tarkoitus suorittaa joulukuussa neljä näyttöä, joten tästä syystä kouluhommia riittää lähipäivienkin ulkopuolella. Koulun lisäksi tietysti pitää hoitaa vielä normaalisti työt ja koti. Nurrenkin kanssa olisi kiva jutella enemmän kuin pari kolme lausetta päivässä tai ne kaksi sanaa "hyvää yötä" kun tulen kotiin toisen ollessa menossa jo nukkumaan. No eipä siinä vielä kaikki! Näiden lisäksi viikko sitten alkoi Fitfarmin Bull's All Out nettivalmennus, joka on aika tehokkaasti imenyt musta loputkin mehut (5 salitreeniä viikossa). Toisaalta taas kovista treeneistä saatujen endorfiinien avulla ehkä jopa jaksan tämän kaiken. Myös blogin mailiin olen saanut kaikkia ihania kutsuja mm. lanseeraustilaisuuksiin, mutta mun tämän hetkisillä menoilla vuorokaudessa on yksinkertaisesti liian vähän tunteja enkä ole päässyt osallistumaan yhteenkään tilaisuuteen.

NO BULLSHIT

Kesä on mennyt kevyesti - salikäyntejä nolla, viikkotreenejä silloin tällöin ja ruokavalioonkin on mahtunut muutama pulla, karkkipussi ja viinilasillinen. Tämä 1,5 kk lomailu treeneistä näkyy heti lihaksien pienentymisenä ja kesän alun timmiin mimmiin verrattuna kevyesti bulkatun näköisellä olemuksella.

No miksi sitten näin? Olen ihan tietoisesti itselleni sallinut tämän koska kesä on vain kerran vuodessa ja aloin huomaamaan, että hormoonitasot alkoivat olla aavistuksen sekaisin. Salilla käymättömyyteen vaikuttaa myös se, että mulla on nyt ollut vähemmän töitä ja kun sali on duunipaikan yläkerrassa ei mua saa vapaapäivinä kirveelläkään työpaikan läheisyyteen :P

Laiskotteluun tulee kuitenkin nyt muutos, sillä osallistun syyskuussa Fitfarmin uuteen nettivalmennukseen, jota ei ihan kylmiltään viitsi aloittaa. Aloitankin lihasten herättelyn kolmijakoisella treenillä heti tästä viikosta alkaen, jotta syksyllä vältyttäisiin suuremmilta lihaskivuilta.