Meidän kolmen neliön kylpyhuone sisältää postimerkin kokoisesta tilasta huolimatta wc istuimen ja allaskaapin lisäksi myös erillisen seinäkaapin, pesutornin ja poreammeen. Kuulostaa jo omaan korvaanikin ehkä vähän siltä, ettei koko kylpyhuoneeseen mahdu edes sisälle. Onneksi pienuudestaan huolimatta kylppäri on kuitenkin melko kompakti. Vaikka lattiatilaa jää melko vähän niin ollaan mielestäni saatu siitä melko viihtyisä :)
Mulle tärkeää on, että kotona on yksi täysin rauhallinen ja jopa seesteinen paikka jossa aika tuntuu pysähtyvän ja tulee sellainen irrallinen fiilis kaikesta muusta maailmasta. Tunnelma on erittäin tärkeä tämän täysin stressittömän tilan saavuttamisessa. Kurkataan mitä olen ottanut huomioon halutessani pitää kylpyhuoneen ilmeen edelleen melko pelkistettynä, mutta kuitenkin tunnelmallisena!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hankinnat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hankinnat. Näytä kaikki tekstit
KUUSI JOULUKALENTERINA
Viime vuonna mietin pitkään miten olisi kiva ilahduttaa miestä ennen joulua ja päätin tehdä Nurrelle joulukalenterin. Kiertelin Tigerissa ja pohdin josko tekisin kalenterin pienistä laatikoista tai vastaavista, mutta sitten törmäsinkin sydämen muotoisiin nipsuihin joissa oli numerot 1-24. Nipsut nähdessäni päätin, että teenkin meidän tekokuusesta joulukalenterin. Viime vuonna Nurre tykkäsi tosi paljon kalenterista, joka sisälsi pieniä lähinnä käsinkirjoitettuja kortteja ja nameja, mutta myös pieniä esineitä ja muutaman kerran vähän isompiakin lahjoja esim. liput teatteriin :)
WHITE CHRISTMAS
Koska valkoista joulua tuskin tänäkään vuonna nähdään halusin ehdottomasti valkoisen tekokuusen. Päätökseen vaikutti myös se, että hankittiin syksyllä valkoisen olohuonhuoneen maton tilalle tummanharmaa matto. Meidän vanha tumma tekokuusi ei enää näyttänyt kovin hyvältä ja tummensi yleisilmettä ehkä liikaa siitäkin huolimatta, että kaikki huonekalut olohuoneessa ovat valkoisia. Entinen lasinen sohvapöytä sai myös väistyä Anttilan Yumi sohvapöytäsetin tieltä. Ainakin omaan silmään olohuoneesta tuli näillä muutoksilla heti tasapainoisempi kokonaisuus ja sohvapöytämuutoksella myös kodikkaampi :)
Mun täytyy nyt kuitenkin tunnustaa, että kuusi on ollut olohuoneessa jo marraskuusta lähtien, haha. Tykkään vaan niin paljon näin jouluihmisenä iltaisin lukea kirjaa kuusen valojen kajossa kynttilöiden loistaessa pöydällä. Tähän kun lisätään vielä glögilasi käteen ja kaksi kahden kilon lukutoukkaa kainaloon niin en tiedä voiko arki-ilta siitä paremmaksi mennä ♥
Kuusella on kuitenkin toinenkin tarkoitus minkä takia se on ihan erityisessä käytössä 1-24.12 ajalla. Mutta siitä lisää myöhemmin ;) Huomenna illalla ihmetellään taas erikoisia japanilaisa herkkuja Tokyotreat postauksen merkeissä!

Meidän jouluvärit ovat tänä vuonna valkoinen, punainen, violetti ja hopea. Mitä värejä teidän kodista löytyy tänä jouluna? :)
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)