LOVE FROM NAANTALI

Vietettiin Nurren kanssa Naantali Spassa ihanat kolme päivää tossa elokuun lopussa ja ei voi kyllä kun suositella. Oltiin ihan arkena, paikka oli hyvin rauhallinen ja saatiin olla omissa oloissamme. Koska me ei tänä vuonna olla ollenkaan päästy yhdessä reissuun - itse tulin Espanjasta tuossa reilu viikko sitten ja Nurre lähtee sinne parin viikon päästä - oli tällainen ihana pieni kotimaan getaway just sellainen mukava ja kaivattu piriste parisuhteeseen. Meillä menee työtkin aina niin ristiin, että nähdään monesti vain tunnin parin verran päivässä.




Ensimmäinen ilta hengailtiin kylpylässä koska ulkona satoi kaatamalla. Kävin balilaisessa hieronnassa, jonka jälkeen mentiin syömään kylpylän tunnelmalliseen Tammikellariin. Nautin balilaisesta hieronnasta muutamaan otteeseen häämatkallamme Balilla ja oletin jotakuinkin saman tyyppistä käsittelyä. Sain kuitenkin hieman pettyä, koska Balilla käsittely oli todella paljon monimuotoisempaa ja selkeästi vaikutti myös niihin syvimpiin lihaksiin ja kudoksiin niin kuin pitääkin. Tämä Naantali- versio oli lähinnä sellaista rentouttavaa lääppimistä tai kauniimmin sanottuna kevyehköä hierontaa. Ei missään nimessä 78€ arvoinen. Lisäksi huone oli niin kylmä, etten pystynyt nauttimaan hieronnasta vaikka minut olikin peitelty pyyhkein. Kuitenkin sen verran rentouttava hieronta, että arjen huolet unohtui.


















Toinen päivä alkoi tihkusateella, mutta muuttui iltaa myöten yhä selkeämmäksi ja aurinkoisemmaksi :) Käytiin käppäilemässä vanhassa kaupungissa ja pistäydyttiin paikallisissa pikkukaupoissa. Mun harmikseni Muumikarkkikauppa oli sulkenut ovensa juuri edellisenä päivänä kesäkauden päätteksi...höh! xD Kierreltiin myös puistoja ja löydettiin kiva puinen näköalatasanne Muumimaailmaan vievän sillan edustalta :) Pokemon Go näytti olevan kova hitti Naantalin pikkupoikien keskuudessa - kirkon pokestopilla oli väkeä enemmän kun koko kaupungissa :P

Illaksi mentiin lillumaan kylpylään ja siis onhan se nyt ihan selvää, että Naantali Span helmi on juurikin tämä kylpyläosasto joka oli aivan ihana...juuri sellaiseen aikuiseen makuun. Uitiin ja istuttiin porealtaissa, syötiin kevyt lounas (ensimmäinen kuva) ja mentiin vielä lopuksi ulkona oleviin aurinkotuoleihin kittaamaan viiniä samalla kun seurattiin auringonlaskua :D Illaksi mentiin syömään kylpylän Thai Garden ravintolaan, jossa syötiinkin sitten pidemmän kaavan kautta :) Pakko vielä tähän loppuun paljastaa, että Nurre oli elämänsä ensimmäistä kertaa kylpylässä! Voidaan kuulemma mennä uudestaankin ;)

PS. Oli tarkoitus tehdä vlogi tähän postaukseen, mutta unohdin, että koneen forkkauksessa multa katosi kaikki ohjelmat :P Voipi siis olla, että tähän postaukseen ilmestyy vlogi jossain vaiheessa, kun saan ladattua vegasin takaisin koneelle :)

4 kommenttia :

  1. Mäkin tahdon kylpylään ;W; Piti äidin kanssa mennä viime viikonloppuna, mutta just mun tuuria, että olin vähä vilustunu ja kuumeessa niin en sitten voinut lähteä, kun nukkuminen oli parempi idea. Mutta äiti pääs sentään mun tädin kanssa ettei tarvinnut peruuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! :/ Kyllä sä varmasti kerkeet myöhemminkin ja onhan tässä pk- seudullakin kivoja kylpylöitä :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Naantali on kyllä kaunis kaupunki, tulee käytyä siellä ihan liian harvoin, vaikka asun tässä ihan naapurissa Turussa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi käy ihmeessä useammin! Mieli lepäsi ja hyviä ruokapaikkoja tuntui olevan vähän joka kulman takana ;D

      Poista