ALLERGINEN VIHKISORMUKSELLE?

Vasenta nimetöntäni koristaa kotimaisen Sandbergin kaksi valkokultaista timanttisormusta, joita olen pitänyt nimettömässä jo 4,5 vuoden ajan. Nämä mun vihkisormukset sekä samasta materiaalista valmistettu kihlasormus oikeassa nimettömässä ovat kuitenkin alkaneet aiheuttaa viimeisen puolen vuoden aikana punoitusta, kutinaa, ihottumaa ja vesikelloja!

Olen joutunut ottamaan sormukset kokonaan pois ja odottamaan, että iho parantuu. Ilman sormuksia on kuitenkin tosi orpo olo ja olen usein laittanut ne takaisin heti ihon parannuttua. Kuitenkin 3-7 päivän päästä kaunis punoittava vesikellorivi koristaa taas sormeani. Olen niin sinnikkäästi tehnyt tätä, että mulla alkaa olla arpi sormusten kohdalla.



Alkuun ajattelin, että josko mulla olisi jäänyt sormuksen ja ihon väliin pesuaineita kuten saippuaa, shampoota tai suihkugeeliä, jotka ärsyttävät ihoa. Tämän sain kuitenkin poissuljettua ottamalla sormukset pois aina käsien pesun ja suihkussa käynnin ajaksi.

Sandberin sormukset on tehty palladium-valkokultaseoksesta ja kaikki kolme sormustani sisältävät kultaa eri määrän. Kihlasormus on 14K, vihkit 16K ja 18K. Näistä eniten ihottumaa aiheuttaa juurikin tuo 18 karaatin kultasormus. Saattaa olla vain sattumaa, mutta tästä voisin päätellä olevani allerginen juurikin valkokullalle :( Tosi mälsä juttu.

Miksi allerginen reaktio näkyy vasta nyt? Itse luulen sormuksien rodinoinnin eli pinnoitteen kuluneen pois ja ehkä sen takia mulla on oireita sormuksista tullut vasta nyt. Yhden sormuksen rodinointi maksaa sellaiset 30-50€, joten kolmen sormuksen rodinointi voi olla jopa 150€. Pinnoite kestää mun käytöllä näköjään vaan sellaiset 3,5 - 4 vuotta, mikä on mielestäni aika vähän. Jos rodinointi ei auta niin täytyy keksiä sormuksille vaihtoehtoinen käyttötapa. Mietin jopa sormusten pistämistä ketjuun ja kaulaan, mutta mun tuurilla ketju kuitenkin katkeaa ja sormukset häviää.

Nurre jo vitsaili siitä, että onko tämä nyt joku ylemmän tahon kehoitus erota kun vaimo saa vihkisormuksista yhtäkkiä vesikelloja xD Olen saanut muiltakin kommentteja siitä miksi mulla ei ole sormuksia sormessa :P


Täytyy toivoa, että rodinointi auttaa :(

2 kommenttia :

  1. Koska 18K on pehmeämpää on todennäköistä, että 14K ja 16K sormukset hankaavat 18K sormuksesi pinnoitteen pois. Allergian pitäisi ratketa juurikin rodioinnilla. Kannattaa käydä kultasepällä arvioimassa onko tarvetta rodioita kaikki kolme sormusta ja jos haluat välttää 18K pinnoitteen kulumisen jatkossa suosittelen pitämään sormusta vain muiden 18K sormusten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullutkaan tuota ajatelleeksi kiitos vinkistä! Vierekkäin ovat siis 18K ja 16K sormukset, 14K kihla on toisessa kädessä, mutta saan siitäkin oireita vaikka se on ihan yksinään siinä sormessa. Täytyy siis viedä pinnoitettavaksi mahd. nopeasti ^_^

      Poista