BCN DAY 6 - AIRE DE BARCELONA

Ehkä yksi matkan parhaista kokemuksista oli käynti Aire de Barcelonassa - turkkilaisessa Hamam kylpylässä joka vei ajatukset pois nykyhetkestä ja sai meidät tuntemaan kuin olisimme kokonaan toisella vuosituhannella - jopa kokonaan toisessa maailmassa. Ostin yllätyslahjaksi Maijulle ihanan parituntisen kylpylähetken kanssani Aireen.  Kaasona ajattelin, että tällainen voisi olla kiva tapa hemmotella morsianta ja morsian olikin ilahtunut lahjastaan :) Sopivaa paikkaa etsiessäni ajattelin hetken irtiottoa kaupungin hälinästä, mutta saimmekin irtioton elämästä. Voin siis todeta, että termi "kylpylä" on lievä understatement kun kyse on Airesta.



Paikka oli upea jo pelkästään ulkopuolelta - jykevät puiset ovet ja historiaa huokuva rakennus. Normaalista kylpylästä poiketen Airessa on kahden tunnin kylpylävuoroja jonka aikana ei oteta lisää ihmisiä - tästä syystä kylpylähetki tuntui melko intiimiltä vip-tilaisuudelta. Meidät ohjattiin aulasta naisten pukeutumishuoneen oman henkilökunnan (!) hellään huomaan ja söötti espanjalaistäti näytti meille miten lokerot toimivat. Airen pukeutumishuone (sana pukuhuone ei tekisi oikeutta) oli kuin joku aatelisten pukeutumishuone upeine peileineen ja penkkeineen :P

Taidettiin olla innokkaina melkein ekoja jotka oli vaihtaneet päälle uikkarit ja Airesta saadut kylpytakit ja tohvelit. Näissä varusteissa avattiin kylpylän ovi ja laskeuduttiin rappusia alas maan alle. Näkymä rappusilta oli uskomaton kun edessä avautui todella hämärä - jopa pimeä, mutta tunnelmallinen tila täynnä kynttilöitä ja valaistuja altaita. Kaikki näytti ja tuoksui niin upealta, että taidettiin vaan hetki seistä siinä paikoillamme - kadulla seistessä ei olisi uskonut, että jalkojen alla olisi jotain näin maagista :P



Aika pysähtyi kun lilluttiin eri lämpöisissä altaissa, suola- ja porealtaassa sekä istahdettiin pienelle  aromaterapiahetkelle höyrysaunan lämpöön. Näiden jälkeen rentoutumisalue houkutteli luokseen ja istuttiin lämpimille kiville nauttimaan paksua kullankeltaista makeaa teetä. En ollut koskaan maistanut mitään vastaavaa teetä, mutta se oli todella hyvää ja sisälsi paljon hunajaa :P Tämän lisäksi taustalla huomaamatta häärivä kylpylän henkilökunta toi erilaisia virvokkeita ja syntisen hyvännäköisiä hedelmävartaita nautittavaksi.

Olo oli niin rentoutunut ja totaalisen aivot narikassa, että ihan ihmeteltiin keskenämme siinä teetä juodessa miten taianomaisen irralliselta ajasta ja paikasta Aire tuntui olevan :P Ihmiset puhuivat kuiskaten, joten tunnelma pysyi myös volyymin puolesta hämyisenä rentouttavan musiikin täyttäessa tilan. Tosin meillä suomitytöillä taisi olla vähän liian hauskaa yhtenä hetkenä jolloin saatiin kohtelias huomautus asiasta :P


"Kylmäallas" jonne tippui jäitä oli yksi omista lemppareista. Kyseessä oli siis sellainen Suomen järvivesi alkukesästä +15 astetta, joka tuntui meistä melko kotoisalle. Oltiin altaassa kahdestaan melko pitkältä tuntuvan ajan ja imeisesti meidän kasvoilta loisti niin rentoutunut ilme, että muutkin päättivät tulla allasta koittamaan. Jalan osuessa veteen oli kuitenkin veden kylmyys ihmisille niin kova shokki, että seuran sijasta saatiin huvittuneita katseita johon todettiin kaiken selittävä "from Finland" :P

Ei melkein enää edes muistettu mitään kylpylän ulkopuolista elämää siinä loppuvaiheessa. Kylpylän henkilökunta ilmeistyi varjoista heleästi kumahtelevien soittokellojen kanssa - aikamme menneisyydessä oli loppumassa ja oli aika palata nykyhetkeen. Henkilökunta oli unohtanut tuoda meille tilaamani skumpat ja suklaat meidän kylpylähetken aikana, joten pukeuduttuamme meille aseteltiin penkit vielä Airen aulaan niin, että saatiin rauhassa kippistellä tulevalle rouvalle :P


Suosittelen Airea ERITTÄIN lämpimästi, sillä haluan itsekin kokea tämän uudestaan! Tulispa tällainen Suomeenkin

2 kommenttia :

  1. Ai että. Tuonne olisi mahtava päästä uudestaan :3 Ja tosiaan, jos olisi hoksannut, niin sellainen 15 minuutin hieronta johonkin väliin olisi ollut vielä piste ii:n päälle. Ensi kerralla?:D Joka tapauksessa voin hyvin mielin sanoa, että parhaimpia seesteisiä kokemuksia elämäni aikana. Suosittelen! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy niin ens kerralla ottaa se hierontakin tai varata sen verran aikaisin, että sellasen vielä saa :D Niillä ei vaan enää ollut hierontaan aikoja sillon ku varasin ja oli tosi harmi ettei ollu tullut mitään peruutuksia kun kyseltiin sitä siellä kypylässä :3 Mut on kyllä ihan pakko päästä uudestaan! :)

      Poista