VÄRIÄ SEINÄLLE

Ennen ensimmäistä HG-kosmetiikkapostausta ajattelin vielä näyttää teille millaisia julisteita meidän olohuoneen kauan tyhjillään olleisiin Ikean kehyksiin lopulta tuli. Selasin muutaman päivän erilaisia julisteita Allposters nettikaupasta, mutta en löytänyt näihin kehyksiin oikein mitään sellaista mitä etsin eli isoja, värikkäitä ja mielellään jollakin quotella varustettuja matkustus- aiheisia kuvia.



Päätin lopulta tilata julisteet muutamasta reissukuvasta ja lisäsin niihin sopivat matkustus- aiheiset tekstit. Muutama kämmi tietysti kävi, mutta muuten olen näihin kyllä ihan tyytyväinen :) Oikean puolimmaisen taulun tekstistä ei näy kolmea ensimmäistä sanaa (go, fly, roam) kun en siinä tilatessa tajunnut, että livenä valkoinen teksti ei erottuisikaan tarpeeksi vaaleasta taivaasta vaikka tietokoneen ruudulla erottuikin. Toinen kämmi kävi leveyden kanssa, eli pikkasen liian isolla fontilla tuli tehtyä teksti kun menikin noin lähelle kuvan reunaa. Ensi kerralla sitten ainakin muistaa mitä ottaa paremmin huomioon julisteita suunnitellessa :)


Näiden lopullinen paikka on vielä vähän auki. Periaattessa mua kutkuttaisi laittaa nämä työhuoneen seinälle, kun siellä on muutakin aiheeseen liittyvää sisustusta. Kuitenkin nyt ainakin toistaiseksi saavat olla olohuoneessa johon ehkä eniten kaipasin väriä tyhjän seinän täytteeksi :)


Millaisia tauluja teidän seiniltä löytyy? :)


4 kommenttia :

  1. Tosi kauniit taulut, matkakuume tosin kasvaa, kun noita katselee :D Meillä on taulujen laitto ihan jäänyt muuton jälkeen. Makuuhuoneesta löytyy tosin yksi taulu, minkä ystävämme on meistä piirtänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! No sanos muuta nimittäin sitä en tullut ajatelleeksi ja huomaan nyt myös itsessäni, että matkakuume on jotenkin jännästi saanut ihan uudet ulottuvuudet kun laitoin nuo taulut seinälle :D Wau, teistä tehty taulu on varmasti hieno...tykkkään muutenkin kun on tuollaisia ihan uniikkeja sisustusjuttuja :)

      Poista
  2. Ihanat! sävyt sopii hyvin tuohon keltaiseen... :3

    VastaaPoista