FITFARM BIKINI CHALLENGE 2015 VKO 5 - TANKKAUS & PUOLIVÄLIN TULOKSET

Ajattelin tammikuussa kroppani olevan jotain viime bc:n ennen & jälkeen kuvien väliltä, mutta oli pieni shokki nähdä, että olin loppuvuoden aikana - todella lyhyessä ajassa - saanut itseni takaisin ihan lähtökuoppiin >.< Musta oli tullut taas ns. laiha-läski...mittanauha näytti miten rasvaa oli kertynyt jokapuolelle...musta oli tullut pehmoinen pullataikina ihan kaikkialta :P Mun suurin syyni tähän yhtäkkiseen paisumiseen oli mielikuvituksen puute valmistaessani ruokavalion mukaisia safkoja, joka johti siihen, että loppupeleissä sorruin sitten vaihtelun toivossa osittain entiseen ja söin taas liikaa hiilaria ja rasvaa....ts. käytin rasvaisia kastikkeita, söin herkkuja ja litkin viiniä :P Tällä kertaa olen panostanut nimenomaan reseptien haalimiseen, jotta nämä bc ruuat olis jatkossakin mulle sitä ns. sitä normaalia ruokaa.




PUOLIVÄLIN TULOKSET

No niin aika esittää jonkinlaisia puolivälin tuloksia tästä projektista. Ajattelin tehdä sen viime kerrasta poiketen tällä kertaa kuvin, koska kuvat kertovat kyllä enemmän kuin mitkään paino ja mittatiedot yksinään. Haluan korostaa, että painoeroa kuvien välillä on ainastaan olemattomat -0,2kg eli paino ei missään nimessä ole Bikini Challengessä onnistumisen mittari. Tämä itseasiassa kertoo mulle sen, että rasvaa ei ole poltettu lihasten kustannuksella. Sentteihin sen sijaan voi luottaa jonkin verran (riippuen turvotuksesta) eli lantiolta on lähtenyt -4cm, vatsasta -4cm ja reisistä -1,5cm. Olen näihin tuloksiin ihan tyytyväinen siihen  nähden, että nämä tulokset on saavutettu viidessä viikossa.




YLLÄPITOON

Kiinteytymistä on havaittavissa, mutta koska lihakset eivät kuviin asti vielä näy (ja ovat muutenkin vielä vähän nowhere to be found) niin haluan tässä vaiheessa valmennusta keskittyä niiden kasvattamiseen. Siirryn siis ylläpitäjien ryhmään heti huomisesta alkaen ja teen tunnollisesti myös aerobiset, koska haluan vielä sulatella lihaserottuvuuden tieltä rasvaa pois mm. alavatsasta, lantiolta ja yläreisistä. Enkä mä noista allinpoikasistakaan kauheasti tykkää ;D


TANKKAUSPÄIVÄ

Tankkauspäivän pidin eilen ja odotin sitä varsinkin edellisenä päivänä kuin kuuta nousevaa. Jo tankkauspäivän aikana kuitenkin huomasin, ettei mun keho kestä enää sellaista määrää makeaa kuin aikaisemmin. Mulla olikin sitten huono olo puolet päivästä. Kauhea sokerihumala ja öklö olo. Janotti ja väsytti ja edelleenkin jostain syystä väsyttää. Vatsa ei turvonnut niin paljon kuin viimeksi, mikä on tietysti ihan mukava juttu. Ainakaan tankkauspäivän liian vähäisestä hiilarimäärästä se ei johdu, koska söin ihan kauheasti karkkia, keksiä, kakkua, pullaa, mäkkäriaterian, pari siideriä, jäätelöä ja luoja ties mitä kaikkea. Tankkauspäivä sattui siskoni kastejuhlaan (hänet kastettiin näin ennen riparia), joten siellä tuli mässäiltyä vaikka kuinka. Musta ja Nurresta tuli muuten siskoni kummeja :)


TREENIT VIIKKO 5
 Treenien sisältö on Fitfarmin omaisuutta, joten tarkempi sisältö nimien perusteella avautuu ainoastaan lukijoille, jotka ovat itsekin mukana samassa Bikini Challengessa.

Tämä viikko on ollut kevennetty viikko, eli treenejä sai olla 0-3 ja aerobisia maksimissaan yksi. Päätin tehdä jumppapallotreenin ja vaihtelun vuoksi vanhasta bikinistä yhden jalkatreenin + yhden aerobisen. Mun piti tällä viikolla huoltaa myös kehoa ja käydä hieronnassa, mutta päivää ennen mun hierontaa sain puhelun, että mun hieroja oli sairastunut ja niin mun aika siirtyi kahdella viikolla eteenpäin. Olen sen sijaan sitten rullaillut trigger-rullalla jalkoja auki kun ne tuntuvat varsinkin ulkosyrjistä olevan ihan jumissa.

 





TIISTAI
Viikkotreeni 4 - Funktionaalinen jumppapallolla

KESKIVIIKKO
Vanhan bikinin Salitreeni 2- Jalat
Aerobinen treenin jälkeen 30min








HUOM! Tämä on toinen postaus tälle päivää, eli käyttehän kurkkaamassa myös tämän päivän Memebox -postauksen tuosta alempaa! :)


4 kommenttia :

  1. Kyllä vain eroa on havaittavissa!!!

    Itse olen monesti "masentunut" kun normaalipainoisilla tulokset ei näy niin nopeasti, Paljon kivempi sitä on hehkuttaa jos lähtee kiloja ja vielä enemmän viikossa ja sehän on mahdollista jos lähtöpaino on aika runsas. Itsellä ei ole liikakiloja, mutta pientä kiinteytystä ja -3kg tekisi hyvää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta ja monesti muutosta ei itseasiassa huomaa itse...mäkin luulin ettei mitään ollut tapahtunut, mutta onneksi otin kuvat joita en helppo vertailla ja nähdä itsekin se oma edistys kun vakaa ei voi pitää mittarina :) Siitä vaan aloittamaan, on tää kyllä niin kivaa ^_^

      Poista
  2. Todellakin on eroa!! :D Aivan upea muutos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, töitä on tehty ja nyt kun sais vähän sitä lihasta ^_^

      Poista