PITI KÄYDÄ VAIN KIRJAMESSUILLA...

Meidän perheen naisille on kehkeytynyt jokavuotiseksi traditioksi käydä yhdessä Helsingin Kirjamessuilla. Tänä vuonna mulla kävi vähän huono tsägä, nimittäin olin koko viikonlopun töissä ja pystyin vain parisen tuntia varastamaan lauantai aamusta messuiluun.


Ylemmän kuvan saaliskin jo kertoo, että tuli eksyttyä hiukan kirjamessujen alueelta. Toisaalta ihan mukavaahan se on yhdellä lipulla päästä kurkkimaan muihin samaan aikaan pidettäviin messuihin. Note to self: Älä koskaan lähde nälkäisenä kirjamessuille vain löytääksesi itsesi ruokamessujen juustokojulta.

Yhden kirjan löysin Nurrelle joululahjaksi ja yhden kaverille muuten vain annettavaksi. How to Marry a Finnish Girl on ollut ostoslistassani jo jonkin aikaa ja sen löysin noin kuudella eurolla Suomalaisen Kirjakaupan pisteeltä. Kirjaan tutustuin muutaman arvostelun kautta jo reilu vuosi takaperin ja se vaikutti niin hauskalta, että pitihän se saada omiin kätösiin. Nyt kirjan puolivälissä ollessani voin todeta tirskuneeni enemmän kuin laki sallii :)


Olisihan sitä löytynyt itselle varmaan kymmenkunta muutakin kirjaa, mutta koska aika oli rajallinen en halunnut alkaa tekemään ihan päättömästi hätiköityjä heräteostoksia. Yleensä pyrin lukemaan kirjat ensin iPadilla e-kirjoina ja parhaimmat ostan sitten ihan oikeina kirjoina kotiin uudelleen luettavaksi. Rakkaimmat kirjat olen tainnut lukea yli kymmenen kertaa. Hienoimpia hetkiä on ollut lukea sama kirja eri ikäisenä - tarinasta kun irtoaa ihan eri juttuja verrattuna esim. viiden tai kymmenen vuoden takaiseen lukukokemukseen.

Olisiko teillä suositella ihanaa / hyvää / mieletöntä kirjaa luettavaksi? :)


2 kommenttia :

  1. Ootko lukenu Diana gabaldonin kirjasarjaa joka sijoittuu Skotlannin ylämaalle? Eka teos taitaa olla nimeltään muukalainen. Aivan ihana sarja ja oikein aina janoaa jatkoa eikä malttaisi lopettaa lukemista. Suosittelen tutustumaan jos et ole jo lukaissut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksesta tai pikemminkin tässä tapauksessa muistutuksesta :D Ensimmäinen osa nimittäin löytyy hyllystä ja olen lukenut sen viimeksi neljä vuotta sitten, joten suunnilleen juoni on muistissa, muttei oikeastaan mikään muu. Innostuin ja nyt pääsinkin jo lukuun Davie Beatonin kammio :)

      Poista