BARCELONA PLANS!

Kolme viikoa aikaa reissuun ja koska olemme vain viikon reisussa ollaan jo otettu selvää mitä Barcelonalla on meille tarjota. Toistaiseksi on selvinnyt, että aika paljon kaikkea -  pari viikkoa olisi voinut olla parempi pituus matkalle :P

Ollaan Nurren kanssa aktiivilomailijoita joita kiinnostaa enemmän elämykset kuin shoppailu ja rannalla makoilu (niitäkään kuitenkaan unohtamatta). Meille tyypillistä on tutkia muutakin lähiseutua kuin vain kaupunkia jossa yövymme. Nyt kun matka taittuu ensimmäistä kertaa yhdessä ystävien kanssa on otettava huomioon, että kaikki eivät ehkä ole sellaisia maantiekiitäjiä kuin me. Matkaan lähtee siis mun ja Nurren lisäksi Panda Bride -blogia kirjoitteleva paras ystäväni Maitsu ja hänen miehensä.

Olen saanut melko vapaat kädet loman suunnitteluun, koska Maitsu on kuulemma ihan onnellinen siitä, että edes toinen meistä tykkää käyttää aikaa kyseiseen puuhaan. Sanomattakin selvää, että se kävi mulle enemmän kuin mainiosti. Mun mielestä loma alkaa reissun suunnittelusta ja päättyy itse reisuun. Koko prosessi on mulle siis oikein mielekäs :P


DAY 1 - Saapuminen & shoppailua

Ensimmäinen ilta menee nauttiessa hotellin viereisestä ostoskeskuksesta ja kattoterassin musiikkitarjonnasta. Kenties jonkinlainen pulahdus öiseen mereenkin on mahdollinen - rannalle on vain kahdenkymmenen minuutin kävelymatka.






DAY 2 - Girls & Boys Day

Tämä päivän pojat ja tytöt saavat tehdä keskenään mitä haluavat ("Ette sitten tule häiritsemään meidän päivää" - Nurre). Me tytöt käydään picnikillä kauniissa puistossa, rentoudutaan pienen hemmottelun merkeissä ja illalla suunnataan merelle aloittelemaan iltaa josta jatkamme Barcelonan yöhön.




DAY 3 - Kaupunkipäivä 1

Nukutaan pitkään ja lähdetään sen jälkeen tutkimaan aluetta El Borne - Gothic Quarters - Barceloneta. Ilta huipentuun kuuluisaan Magic Fountain Showhun. Mulla on mielessä myös muutama ruokapaikka jossa haluaisin käydä esim. Ikibana joka tarjoilee japanilais-brasilialaista fuusioruokaa.





DAY 4 - Retkipäivä

Mietittiin omatoimiretken ja valmiin retken välillä, mutta kohdalle sattui niin hyvä valmisretki hinta-laatusuhteiltaan, ettei sitä vaan voinut ohittaa.Retki suuntautuu siis Costa Bravalle, jossa päästään mm. ihmettelemään sata vuotta sitten argeologisista kauvauksista paljastuneita 2500 vuotta vanhoja roomalais-kreikkalaisia raunioita, ihastelemaan erittäin hyvin säilynyttä kalastajakylää keskiajalta, kurkistamaan omin silmin Medes Islandin vedenalaiseen maailmaan, kävelemään kuvankauniita luontoreittejä ja tutustumaan muutamaan rantakaupunkiin. Aika hyvä combo mun mielestä, vaikka päivä tuleekin olemaan pitkä - n.12h.





DAY 5 - Pariskuntapäivä

Lähdetään Nurren kanssa snorklaamaan ja kajakoimaan Costa Bravalle, josta paluu Barcelonaan on vasta illalla. Loppuillan suunnitelmat on vielä auki, eli mennään fiiliksen mukaan :)

After pushing our kayaks into the pristine water, we will paddle through many little coves and explore some small caves. When we reach the nature reserve, we all jump into the sea. Expect to see octopus, sea anemones, moray eels, nudibranchs and lots of fish darting in every direction through amazing rock formations.  Arriving back at the beach we will start preparing a freshly made simple but delicious picnic." 






DAY 6 - Kaupunkipäivä 2

Viimeiseksi päiväksi ajattelin vähän Gaudia esim. Sagrada Familia, Park Güell, Casa Batlló. 

Mietin pääni puhki mitä mieleenpainuvaa voitaisiin tehdä budjetin puitteissa päivän päätteeksi. Löysinkin ihan täydellisen aktiviteetin ja hintakin oli vain 6€! Löytöni oli ulkoilmaleffateatteri vanhan linnan kupeessa, jossa tunnin livemusiikki sessio ennen iki-ihanaa Moulin Rouge elokuvaa. Sinne olisi vielä saanut tuoda omat picnic eväät! Kyllä mun sydäntä kirpaisi kun katsoin, että leffa loppuu vasta puolenyön jälkeen....ja meillä herätys tietysti kuudelta. :(

Googlailin lisää ja sain selville, että El Carmel Bunker oli avattu pitkän tauon jälkeen yleisön käyttöön. Bunkkeri on kukkulalla keskellä kaupunkia, joten mikä olisikaan parempi paikka katsoa auringonlaskua ja nauttia picnikistä kuin bunkkeri jolta avautuu 360 asteen näkymä Barcelonaan! ^_^ Auringonlaskun jälkeen onkin kiva suunnata vielä hotellin kattoterassille kuuntelemaan livemusaa ja juomaan pari drinkkiä.




DAY 7 - Lähtö
Unenpöpperöiset matkaajat suuntaavat taksilla kentälle ;)


Miltä kuulostaa? Voisitko kuvitella lähteväsi tällaiselle reissulle? :)


Kuvat: Pinterest


2 kommenttia :

  1. hmm.. mielestäni keskiviikkona oli suunnitelmissa käydä katsomassa fisuja ja mahdollisesti käydä horror-kierroksella?;) Mutta aivan ihanaa, kun itse voi vain kipittää perässä ja pääsee näkemään ja kokemaan kaikkea jännää! :D Kiitokset maantiekiitäjälle.. ;) (ja btw, yleensä ne on ne miehet, jotka tulee MEITÄ häiritsemään.... xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuttiinkin siitä jo eilen, mutta siis olin vähän niinkun sisällyttänyt fisut tohon lauantaihin, kun se on siellä alueella :) Horror- jutskusta unohdin mainita, mutta sehän loppuu kai vasta joskus 23.00 niin pitää vähän miettiä onko se ok, vai jo liian myöhä jos meillä on kuudelta herätys :)


      Hih, jänskää! :D Joo totta ihan kuten eilenkin kävi "me mennään leffaan" ja kas vaan sinne puistoon ne silti tuli ;D

      Poista