PÄIVÄ LONTOOSSA OSA 6: OXFORD STREET - SHOPPAILIJAN TAIVAS

Pride kulkueesta huolimatta onnistuttiin shoppailemaan kuitenkin Primarkissa, Bootsissa, Superdrugissa ja Waterstonesissa. Tai siis lähinnä minä shoppailin ja Nurre hoputti ;)

PRIMARK
Suht edullisia vaatteita, asusteita ja meikkejä sekä pientä krääsää tyylillä H&M + BikBok + Tiger = Primark.

Primarkin Oxford Streetin liike muistutti isoa hallia, joka oli täytetty äärimmilleen ahdetuilla toinen toistaan täydemmillä vaaterekeillä. Primarkissa oli kunnon Hullut Päivät meininki potenssiin kymmenen ja kauppa oli siis niin tupaten täynnä, etten edes sovittanut ostamiani vaatteita, koska halusin mahdollisimman nopeasti kaupasta ulos :P Nurrellekin piti katsoa Primarkista vaatteita, mutta päästessään vilkaisemaan rullaportaiden yläpäähän miestenosastoa teki rakas mieheni sekunnissa uukkarin ja tuli viereiset rullaportaat alas :P Sanoi odottavansa mua ulkona, että se niistä herran vaatteista ;)



Suurin osa vaatteista ei mielestäni ollut edes niin halpoja, että se olisi selittänyt ihmisten jättimäiset ostoskorien reunat ylittävät vaate- ja asustevuoret. Kurkin hetken turvastani pylvään takaa sitä päätöntä menoa millä ihmiset repivät vaatteita hullun kiilto silmissä ennen kuin itse uskaltauduin keskelle muodinnälkäisiä naisia. Muutaman paidan löydettyäni halusin jo tungoksesta pois. Ei olisi ehkä pitänyt tulla yllätyksenä, että kassalle päästääkseen piti jonottaa vuoronumerosysteemin kautta. Marssin kuitenkin kassalle pokkana ilman numeroa ja esitin tyhmää turistia, koska halusin ne pari paitaa ja ulos kaupasta HETI! :P

MITÄ OSTIN?

Seitsemällä punnalla lähti musta neule, jossa virkattu helmin koristeltu söpö kaulus ja neljällä punnalla valkoinen hiukan läpikuultava kauluspaidan tyyppinen paituli, jossa pienet kultaiset koristeet ja rypytykset olkapäissä. Todella vähän oli enää pieniä kokoja kivoista vaatteista :/


SUPERDRUG
Meikkejä, koruja, ihon- ja vartalonhoitoon liittyviä tuotteita, sekä hyvinvointituotteita kuten juomia ja pientä purtavaa.

Superdrug on joka kosmetiikkafriikin taivas! Suomesta ei yksinkertaisesti löydy lähellekään vastaavaa liikettä taikka valikoimaa, joten innostuin "hiukan" haaliessani edullisia meikkejä ja kasvonaamioita :D Myös Boots oli melkein yhtä kovan hypetyksen aiheuttava liike, mutta mun budjetti ei ihan venynyt molemmissa shoppailuun vaikkakin kävin hiplailemassa Bootsissa mm. Soap & Gloryn tuotteita :P

Kävimme syömisen jälkeen Holbornin Superdrugissa, joka oli siinä matkan varrella Oxford Streetille. Kuvat siis Holbornista, mutta myös Oxford Streetin varrella oli kyseinen liike tai jopa muistaakseni kaksikin.


MITÄ OSTIN?

Kaulakorun, Bourjois aurinkopuuterin ja kaksi poskipunaa, MUA:n heleyttävän puuterin ja luomiväripaletit (yhden nautraalissa ja toisen vähän villimmässä sävylajitelmassa), kasvonaamioita ja Rimmel London Apocalips huulilakan. Lentokentältä ostin vielä Benefitin kulmakarvageelin, mutta sitä olisi kai saanut myös Bootsista.


WATERSTONES
Kirjan tuoksuinen erittäin monipuolisen valikoiman kirjakauppa, joka myy pääasiassa pokkareita.

Waterstones on sellainen kirjakauppa jonka haluaisin EHDOTTOMASTI tänne meille Suomeen! Äärimmäisen iso plussa oli selkeä aiheittain jaottelu, josta löysi helposti ja nopeasti itseä kiinnostavat kirjat! Erittäin laaja Science fiction & Fantasy (mm. Penryn and the End of Days) sekä Young Adults (mm. Nälkäpeli) osasto! Tämä kauppa oli rakkautta ensi nuuhkaisulla nimittäin kunnon kirjakaupan pitää tuoksua kirjoilta :D

Olisin voinut jäädä koko päiväksi keräämään kottikärryllisen kirjoja kotiinviemisiksi! Paha vaan, että kottikärryllinen kirjoja tuskin kävisi lentoyhtiön mielestä käsimatkatavarasta :P


MITÄ OSTIN?

Sydäntä riipaissen mukaani lähti VAIN kolme kirjaa niiden kahdenkymmenen muun suosikkini jäädessä kauppaan :( Kirjat olivat noin £7/kpl. Haha, mulla on ilmeisesti joku kuninkaalliset / sadut / taikuus vaihe menossa kirjojen kanssa :P

BEAUTY by Robin McKinley
"When the family business collapses, Beauty and her two sisters are forced to leave the city and begin a new life in the countryside. However, when their father accepts hospitality from the elusive and magical Beast, he is forced to make a terrible promise - to send one daughter to the Beast's castle, with no guarantee that she will be seen again. Beauty accepts the challenge, and there begins an extraordinary story of magic and love that overcomes all boundaries. 

This is another spellbinding and emotional tale embroidered around a fairytale from Robin McKinley, an award-winning American author."

STOLEN SONGBIRD by Danielle L. Jensen
"For those who have loved Seraphina and Graceling comes another truly fabulous fantasy...

For five centuries, a witch’s curse has bound the trolls to their city beneath the ruins of Forsaken Mountain. Time enough for their dark and nefarious magic to fade from human memory and into myth. But a prophesy has been spoken of a union with the power to set the trolls free, and when Cécile de Troyes is kidnapped and taken beneath the mountain, she learns there is far more to the myth of the trolls than she could have imagined.

Cécile has only one thing on her mind after she is brought to Trollus: escape. Only the trolls are clever, fast, and inhumanly strong. She will have to bide her time, wait for the perfect opportunity.

But something unexpected happens while she’s waiting – she begins to fall for the enigmatic troll prince to whom she has been bonded and married. She begins to make friends. And she begins to see that she may be the only hope for the half-bloods – part troll, part human creatures who are slaves to the full-blooded trolls. There is a rebellion brewing. And her prince, Tristan, the future king, is its secret leader.

As Cécile becomes involved in the intricate political games of Trollus, she becomes more than a farmer’s daughter. She becomes a princess, the hope of a people, and a witch with magic powerful enough to change Trollus forever.

THRONE OF GLASS by Sarah J. Maas 
"Meet Celaena Sardothien. Beautiful. Deadly. Destined for greatness.

In the dark, filthy salt mines of Endovier, an eighteen-year-old girl is serving a life sentence. She is a trained assassin, the best of her kind, but she made a fatal mistake: she got caught.

Young Captain Westfall offers her a deal: her freedom in return for one huge sacrifice. Celaena must represent the prince in a to-the-death tournament—fighting the most gifted thieves and assassins in the land. Live or die, Celaena will be free. Win or lose, she is about to discover her true destiny. But will her assassin’s heart be melted?
"


Vielä oli viimeinen kohde päiväreissusta jäljellä, joten hyppäsimme metroon Oxford Circus Stationilta kohti Westminsteriä ja sen nähtävyyksiä :)


4 kommenttia :

  1. voih! Oon innolla lukenut kaikki sun Lontoon postaukset ja fiilistellyt ihania kuvia, mutta nyt vasta ehdin läppärin eteen sen verran että pääsin kommentoimaan, puhelimen kanssa kun on niin tylsä kirjotella :p Mutta Boots on kyllä sellainen paikka jonne on ikävä! Mä kävin Lontoossa asuessa jemmailemassa Aussien tuotteita, niitä ei silloin saanut vielä Suomesta. Ja sitten tietty kävi lentokentällä niin, että kolmen kuukauden shoppailujen jälkeen oli laukussa liikaa painoa, ja shampoothan ne lensi sitten roskiin... kyllä harmitti :D
    Mut hyviä löytöjä oot tehnyt! Oxford Streetin Primark on kyllä aika järkky, siihen oppii tietyt päivät ja kellonajat milloin sinne voi uskaltautua :p mutta pienemmissä kaupungin osissa on ihmisystävällisempiä Primarkeja. Eipä ne tuotteet toki kovin laadukkaita ole, mutta ei ainakaan hinnalla pilatut :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan ole puhelimella kommentoimaan, kun menee ikä ja terveys niitä kirjaimia sihdatessa näillä mun nakkisormilla :D

      Oi kun kiva, vielä olisi ainakin yksi tulossa kunhan kerkeän sen rustaamaan. Voi olla ihan melko mielenkiintoisa postaus, kun satuttiin keskellä mielenosoitusta ja meinattiin vielä jäädä koneestakin :P

      Voi ei, uskon ottaneen kyllä enemmänkin päähän kun jouduit kaatamaan shampoot pois. Onneksi sulla sitten kuitenkin oli tuotteita laukku täynnä millä lohduttautua, vaikka shampoot menikin :D

      Ehkäpä uskaltaudun siinä tapauksessa johonkin toiseen Primarkiin, kun sieltä olisi varmasti voinut tehdä vaikka miten hyviä löytöjä jos siellä olisi pystynyt hengittämään :D Hinta-laatusuhde on ihan jees kyllä, kun ei noilla hinnoilla voi mitenjään älyttömän hyvää laatua saada, mutta kyllä se mielestäni H&M:n voittaa :D

      Poista
    2. Hahah, kuulostaa aika hermostuttavalta tuo mielenosoitus-juttu, jään mielenkiinnolla odottamaan viimeistä Lontoo-postausta! Mutta suosittelen kyllä tosiaan antaamna Primarkille toisen mahdollisuuden, siellä voi tehdä ihmeen hyviä löytöjä :) ja Tosiaan kyllä se H&M:n voittaa! :)

      Poista
    3. Lähdettiin pois onneksi ennen pidätyksiä, jolloin meno oli varmasti jo aikamoista. Tulipahan ainakin nähtyä erilainen puoli kaupungin elämästä.

      Kyllä, seuraavassa kohteessa tulee Primark varmasti kolutuksi - nyt kun osaan varautua siihen millaista meno siellä voi olla :P

      Poista