PÄIVÄ LONTOOSSA OSA 2: THE HARRY POTTER SHOP - PLATFORM 9 ¾

Paddingtonilta King's Crossille hurautti metrolla nopeasti ja suunnattin ensimmäisenä minnekkäs muuallekaan kuin Harry Potter kauppaan! Uuden lähtöterminaalin puolella vanhan asemarakennuksen kyljessä sijaitsevasta Platform 9¾ kaupasta löytyi kaikkea mahdollista Potter -krääsää keräilyesineistä postikortteihin ja taikasauvoista Bertie Bottin joka maun rakeisiin. Vaikkei kaupasta mitään ostaisikaan on se kirjan lukeneille tai elokuvan nähneille jo elämys itsessään, sillä kauppa muistuttaa yllättävän paljon Ollivanderin taikasauvaliikettä.



Mistään halvimmasta päästä kauppa ei todellakaan ollut, mutta sieltä lähti silti mukaan "muutama" krääsä. Ostettiin Hogwarts Express junalippu muistoksi, magneetti jääkaapin oveen, Bertie Bottin jokamaunrakeita, suklaasammakoita ja kirja HP elokuvien teosta oheismateriaaleineen (kuvat alla). Bertie Bottin makeisia en ole vielä uskaltanut maistaa, sillä ne ovat tehty mukailemaan täysin elokuvan karkkien periaatetta makuina mm. hattara, kirsikka, makkara, saippua, räkä ja oksennus.

Potter -shopin tutkailtuamme siirryimme katselemaan mm. King's Crossin asemaa ja laituria 9 ¾.






6 kommenttia :

  1. Voi apua! Musta tuntuu et oma fb:kin vilisee noita Potter aiheisia kuvia ja minä oon niin kova Potter fani, että olen viimeiset kymmenen vuotta kuunnellut valehtelematta 300 päivää vuodessa potteria äänikirjoina kun nukun (paha tapa ja varmaan heikentää unta, mutta auttaa nukahtamiseen päivällä paremmin kuin ulkoa kantautuva liikenteen meteli). Wuhuu! Mun on pakko päästä tonne! ja oot kyllä sissi jos niitä karkkeja uskallat syödä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi, tuolla tavalla sulla on varmaan ihan mielettömiä unia jos kerta kuuntelet Potter äänikirjoja aina ennen nukahtamista! :D Tuo kauppa on kyllä joka Harry Potter fanin taivas, joten EHDOTTOMASTI kannattaa käydä! Suosittelen myös ostamaan Harry Potter Film Wizardry kirjan jonka itsekin ostin, sillä se sisältää mielenkiintoisen tekstin lisäksi super paljon kaikkea oheiskrääsää :D Niin ja on kyllä joka punnan arvoinen ;)

      Poista
  2. Vau, multa on mennyt tällainen kauppa ihan täysin ohi! Onkohan tää kauan ollut olemassa? Kings Cross on kyllä kaunis asema.Joko sä olet rakeet testannut? :S:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että reilut parisen vuotta sitten tuo kauppa on avannut ovensa ja se on kyllä vähän aseman perällä, ettei sitä välttämättä huomaa jos sen olemassaolosta ei tiedä. Tosin kauhea jono kuvaukseen sen seinästä menevän kärryn kanssa paljasti kyllä aika nopeasti, että lähellä oltiin :D

      Oli kyllä kaunis ja on tosi harmi, ettei meillä täällä Suomessa ole noin uljaita asemia :)

      En ole vieläkään uskaltanut niitä maistaa, mutta jos kumminkin tässä kesän aikana vaikka kaverien kanssa maisteltaisiin :D

      Poista
    2. No ilmankos olen missannut tämän, olin viimeksi Lontoossa 2011. Mutta kun joskus pääsen taas takaisin, niin aion ehdottomasti tsekata!

      Poista
    3. No sitten ei tosiaan ihme ja ehdottomasti kannattaa kyllä käydä! :D

      Poista