LONDON CALLING!

Pikapyrähdys Lontooseen starttaa huomenna! Kyseessä siis päiväreissu shoppailun, safkailun ja nähtävyyksien merkeissä. Vaikka tämä ei nyt sitä alunperin suunniteltua Barcelonan reissua voita niin en voi sanoa, ettenkö olisi iloinen näinkin lyhyestä visiitistä Suomen ulkopuolelle ^_^


Lentokenttä hommelit ja sinne kulkemiset vie oman aikansa, joten meille jää noin seitsemän tuntia aikaa pyöriä pitkin kaupunkia. Alunperin ajattelimme itseasiassa mennä jo juhannuspäivänä, mutta onneksi emme menneet - siellä oli joku julkisen liikenteen lakko meneillään ja Heathrown kentältä meidän on kuitenkin tarkoitus huristella keskustaan junalla. Koska aika on hyvin rajallinen olen tehnyt meille melko tarkan - vaikkakin joustavan - aikataulun, jottei varmasti mene turhaa aikaa pohdiskeluun tyyliin "missä kaikkialla käydään, missä syödään" tai metrojen ja kävelyreittien miettimiseen. Mun hieno aikataulu on kuin Ikea - siinä on sellaisia oikaisukohtia joita voi tarvittaessa käyttää mikäli aika käy vähiin! :D Nurre onkin jo monesti nauranut mun aikataulun pystyyn - olen kuulemma jo kotona oikein innokas pikku turisti listoineni ja karttoineni, vaikkei olla edes perille vielä päästy :P

Heathrowlta Paddingtonin aseman (muistatteko Paddington nallen?) kautta suunnataan siis alkuun katsomaan Harry Pottereistakin tuttua juna-asemaa. Tämän jälkeen mennään syömään, koska seuraavana vuorossa olevasta shoppailusta ei tule yhtään mitään jos Nurre on nälkäinen...eli aikainen lounas on ihan taktinen veto mun puolelta :D Ja sitten shoppailemaan! Primark, Victoria's Secret, Waterstones, Boots ja Superdrug on ihan must go paikkoja eli vaatteita, kirjoja ja kosmetiikkaa  Lisäksi jos jää aikaa niin Selfridges, Forever 21, Mark's & Spencer ja Urban Outfitters. Tietysti olisi mielenkiinnosta kiva kurkata myös Disney ja Hamleys lelukauppoihin. Shoppailuun meillä on varattu eniten aikaa ;) Päivän päätteeksi suunnataan ihastelemaan Thames jokea ja nähtävyyksiä.

Uskon, että nautitaan pikareissusta täysin rinnoin siitäkin huolimatta, että Lontoossa ei ehkä ihan kuvan mukainen sää vallitse huomenna.
"Saturday: Any mist or fog will clear to leave a bright day with some sunshine but also some further heavy slow-moving thundery showers developing. These will last into the evening." - BBC Weather

kuva

8 kommenttia :

  1. Mä niin haluisin takaisin Lontooseen vaikka siitä onkin vasta kuukausi, kun siellä vietimme viisi päivää :) En tiedä oletko käynyt aikaisemmin VS:n liikkeessä Lontoossa, mutta pikku vinkki, jos et ole: ota liikkeen osoite tai reittiohjeet mukaan. Meillä meni nimittäin tosi kauan aikaa, kun yritimme etsiä liikettä ja sitten olikin pakko alkaa käyttää online-karttoja. Hauskaa pikamatkaa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun postauksista se kipinä Lontoon pyrähdykseen lähtikin, kiitos! :D Heh, joo mulla on kartta täynnä pieniä ympyröitä, että missä on mitäkin mm. se Victoria's Secretin liike. Aika sivussa se on kyllä meidän kävelyreitiltä, mutta toivotaan, että pääsisi siellä piipahtamaan :)

      Poista
  2. Oi, ihanaa! Lontoo on mulle niin rakas, asuin siellä kolme kuukautta kun olin työharjottelussa amk:sta.
    Kamala Lontoo-ikävä! Oxford street on ihan paras paikka shoppailuun, siellä ne on sievässä rivissä kaikki ihanat liikkeet <3 ja jos teillä olis enemmän aikaa niin Westfield shopping center, ja Camden Town, jajaja Portobello.... Oih! Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, tässähän se kuume vasta nouseekin :D Oxford street onkin meillä shoppailujen kohteena ja sitten mahdollisesti muutama sivukatu ;) Kurkkasin noita sunkin mainitsemia alueita ja ai vitsi miten mielenkiintoisia paikkoja! No jää ainakin ensi kertaa jotain uuttakin nähtävää :D Jee, nyt puurot nassuun ja passia kouraan!

      Poista
  3. Mukavaa matkaa teille :) Lontoo on ihana kaupunki!

    VastaaPoista
  4. Mahtaa olla ilmat! :D Toivottavasti onnistunut reissu siitä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli ilmat! :D Vettä tuli kuin esterin per...jep mutta ukkonen ei ilahduttanut meitä onneksi läsnäolollaan ;)

      Poista