AVICII @ SUVILAHTI

Käytiin spontaanisti tänään Aviciin keikalla, kun saatiin ihan sattumalta vapaaliput. Vaikka Avicii ei alkuun sanonut kummallekaan nimenä oikein mitään niin kyllähän sitä tunnisti biisin jos toisenkin pienen YouTube seikkailun jälkeen. Mukavuudenhalu tosin pisti vastaan ulos katsoessa, mutta ei lippuja raaskinut olla käyttämättä sateisesta säästä huolimatta.


Lämppärit (Mathisse, Alex Kunnari, Heavyweight DJ's, DJ Orkidea) vetivät omat settinsä jo alkuillasta, mutta me saavuttiin paikalle vasta Aviciin aloittaessa. Musiikki kuului tosi hyvin konserttialueen ulkopuolelle ja mietittiin, ettei tähän nyt mitään lippuja edes tarvitsisi jos pelkkä musiikin kuuleminen ja huono näköyhteys lavalle riittää. Samaa olivat selkeästi ajatelleet myös alemman kuvan neljä tyttöä joilta taisi puuttua sekä liput, että sadesuoja ;)


Heti alueelle päästyä tyrkättiin Starbucksin vähäkalorinen latte käteen - ihanaa! Olinkin just sopivasti sen tarpeessa. Sadekuurot piiskasi välillä oikein kunnolla, mutta meitä suomalaisia se ei näyttänyt paljoa hätkäyttävän vaan tanssi jatkui hiukset vettä valuen. Osa ihmisistä luopuikin erinäisistä vaatekappaleista ja taisi muutama olla siellä jo bikineissä :P Fiilis nousi kummasti loppua kohden ja yleisö meni ihan villiksi viimeisten biisien aikana. Kannatti lähteä, kivaa oli! :D


Avicii?






2 kommenttia :