PALLOSET UIMAKOULUSSA

Käytiin ensimmäisen kerran Helsingin koirauimalassa joskus vuosi sitten ja otettiin parilla ensimmäisellä kerralla mukaan ohjaaja altaaseen, koska tytöt ei olleet koskaan uineet. Sovitettiin koirille uimalan pelastusliivejä, mutta näille xxs oli liian suuri, joka oli myös sattumoisin uimalan pienin liivi. Ei siinä sitten muuta kuin uimaan ilman niitä.


Kumpikaan ei varsinaisesti näyttänyt hihkuvan innosta altaaseen, mutta kun sinne asti päästiin niin mun yllätykseksi Roxie oli se, jolta homma sujui kuin vanhalta tekijältä ja koira näytti myös pitävän uimisesta. Näin pienelle koiralle koko altaan ympäri uiminen on aika rankkaa hommaa eli hyvä, että pallerot sai vähän rankenpaa liikuntaa, kuin mitä lenkillä tulisi normaalisti saatua.


Chikan uinti näytti enemmän siltä, että se olisi ollut merihädässä. Ohjaaja sanoi, että koira tuntuu käyttävän uimiseen vain etujalkojaan takajalkojen potkiessa hyvin laiskasti. Nurre alkoi syöttämään Roxielle nakkeja altaan päädyssä ja kummasti Chikan takajalat lähti sellaiseen vauhtiin, että ohjaajakin ihan säikähti. Mun mielestä Chika näytti aivan lähestyvältä torpedolta :P


Seuraavilla kerroilla ollaan menty ilman ohjaajaa. Kävelin kolmannella kerralla altaan vierellä koiran uidessa hihnan päässä, mutta nyt kun ohjaajaa ei ollut vedessä huomasin molempien koirien oikaisevan altaan toiselle puolelle, tsot tsot. Hauskinta oli, että kun kävelin siinä altaan vierellä houkutellen altaassa olevaa koiraa oikeaan suuntaan, niin mun seurassa kipitti myös aina toinen koira "kannustamassa" kaveriaan :P

Ei hätää, voitettiin pussillinen possunkorvia uimalan arvonnasta ja tämän possun ilme oli lähtiessä paljon valoisampi.


10 kommenttia :

  1. Oi jee, uusi blogi :) Kivaa!

    Ja voi nuita pikku uimareita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, säkin täällä ♥ On ne kyllä sellaisia pikku polskijoita!

      Uinnin jälkeen ihanaa ainakin näissä meidän chihuissa on se, ettei ne haise märkänä koskaan sellaiselle märälle koiralle :D

      Poista
  2. Ihania pikku uimareita :D Tuommoinen koirauimala olis kyllä aika jees täällä meidänkin suunnalla, vois viedä tytöt polskimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo uimala kyllä ollut kätevä etenkin talvella :) Meillä tuo liikunta tuppaa talvella tyssäämään niin minimiin, että onneksi tuolla porskuttamalla saa vähän lihaksia töihin :)

      Poista
  3. Voi pieniä! Koirulit näyttää uidessaan musta jotenkin niin raukka paroilta -ihan märkinä ja kova kova polskiminen eteenpäin. Ainakin meidän karvapedot on ihan säälittävän näköisiä vettä tippuvina luikkuina. :D

    ps. Ihana tämä sun uus blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, korvan nipukasta hännän päähän niin surkeita luikkuja, että tekis mieli heittää vaan pyyhe kehään :D

      Kiitos Mabn! ♥

      Poista
  4. Mahtavaa K. Ihanaa, että tää on vihdoin valmis! :D Oon ihan intopinkeenä! Ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee!!! :D Nyt on vaan niin kauheasti ollut kaikkea menoa ja tietty aina jääny kamera kotiin, pöh. No ehkä tänne sitten ilmaantuu jotain kuvia arjen keskeltä tai lomakuvia kauheassa matkakuumeessa :)

      Poista